Toiselle kierrokselle; ihanat, kamalat kaksi viivaa

Heippa! Taas on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Olen ollu kevään edelleen aika väsynyt ja taapero on pitänyt kiireisenä, kun ei itsekseen viihdy.

Kuvaa en tabletilla valitettavasti osannut lisätä mut tuossa pari päivää sit varuilta tein raskaustestiä kuukautisten ollessa vähän myöhässä ja plussaahan se näytti! Iik! Laskelmien mukaan uuden laskettu ois ehkä 17-20.12 eli joululahja tälle vuodelle on tilauksessa :-)

Vauvavuosi pähkinänkuoressa: 3-6kk aika

Keväällä pojun ollessa n. 4 kk iässä kokeilimme pahaan ummetukseen avuksi vyöhyketerapiaa. Pääsimme facebookin kautta erään opiskelevan vyöhyketerapeutin "koekaniineiksi" ja hän teki harjoitustöinä hierontaa veloituksetta. Pojulle oli kehittyny paha ummetus 3kk iän jälkeen. Ummetus johtui 2kk ja 3kk neuvoloissa annettujen rotavirusrokotteista. Ihan pienenä vauvana hän teki vetistä löysää kakkaa jokaiseen vaippaan, mutta 2kk neuvolassa annetun rotarokotteen jälkeen kakkaa tuli enää kerran päivässä. Se oli ihan ok, kunnes 3kk rotan jälkeen kakkavälit harventui 2vk eli meni 14 päivää tai yli eikä hän tehnyt kakkaa! Se oli todella outoa ja jouduimme hakemaan lääkkeitä suolentoimintaa auttaakseen. Kolme kertaa meillä meni tuo 2vk ennen kuin hän vasta levolacia täysannoksen (10ml, vähempi ei auttanut) saatuaan teki kakan. Mallasuute ei tepsinyt, sitäkin kokeiltiin. Vyöhyketerapia ehkä auttoi suolentoimintaan, koska niiden kertojen jälkeen hän teki yleensä parin päivän viiveellä kakkaa. Siellä käytiin n. 2kk ajan eli yhteensä 8 kertaa käyntejä harventaen. Käyntien harvetessa ummetusta alkoi taas olla. Kotona teimme vauvalle vatsahierontaa ja jalkojen pumppausta. Sitä oli tehty jo ihan pienenä, kun hänellä oli niitä ilmavaivoja pikkuvauvana ja nyt siis palasimme tekemään samoja liikkeitä aina välillä.

Kun poju oli n. 4,5kk päätin aloittaa antamaan makuannoksia sosetta. Itsellä aika monta lievää ruoka-aine allergiaa ja halusin noudattaa suosituksia ja uskoa, että aikaisin makuja antamalla allergioita voisi ehkä koettaa ehkäistä. Kiinteiden aloitus myös yleensä auttaa ummetuksessa, joten sen takia myös halusimme aloittaa ne. Poju ei soseista juuri välittänyt. Ei niitä sen enempää olisi edes mennyt vaan hyvä, että sai edes teelusikallisen syötettyä joten kuten. Hänen ekana makuna oli perunaa. Kiinteiden aloituksesta ei ollut apua ummetusongelmaan. Poju ei tykännyt luumusta yhtään. Kokeilimme sitten päärynää ja ruusunmarjaa, koska niitä suositeltiin siihen vaivaan myös. Mustikkaa, banaania ja perunaa vältimme, koska ne kuulemma ummettaisivat eniten. Ummetusongelmaan taisi auttaa aika ja hiljalleen suoli alkoi toimia vauvan opittua liikkumaan enemmän. Täysimetyksellä mentiin muuten (pumpattua maitoa kaikki, ei korviketta), soseet 6kk ikään pelkkiä maisteluja eikä otettu viljoja ennen sitä. Lihasoseiden maistatuksia aloitettiin vähän yli 5kk iässä. Toisin kuin etukäteen ajattelin niin poju sai vaan ensimmäiset perunasoseet mun itsetekeminä... Muuten meillä syötiinkin vain valmis vauvanruokia! Mulla ei vaan ollut aikaa ja energiaa alkaa niitä väsäämään. Mies ei tietenkään auttanut tai ollut valmis sellasia väsäämään vaan nää kaikki asiat ja suunnittelut on aina mun vastuulla... Alkuun kaikki uudet ruuat syleksittiin pois, mut hiljalleen kaikki maut uppos "joten kuten" (6kk iässä meidän sosesyönti oli sellasta, että pieni pilttipurkki kesti 4 ateriaa).

4-6 kk iässä päiväunet oli edelleen huonoja. Nukkui ehkä 3 kertaa puolituntia. Öisin vähän paremmin. Saatiin ehkä nukkua 3-4h jo putkeen ennen kuin hän herätti syömään. Siirrettiin aika pienenä nukkumaan jo omaan sänkyyn eli äp-pakkaukseen, jotta itse saisi nukuttua paremmin. Poju 4kk iässä nukkui pinnasängyssä meidän sängyn vieressä, kun laatikko oli tietysti käynyt jo pieneksi. Aamuyöstä saatettiin ottaa viereen nukkumaan, jos ei muuten sängyssään rauhottunut.

Ensimmäiset hymyt taisin saada joskus 1,5kk iässä ja naurun 3kk eli aika myöhään. Juttelemaan hän ei ollut kova, että siinäkin meni aika kauan ennen kuin alkoi äännellä 3kk tienoilla. Kiljuntavaihekin kyllä tuli siinä 4kk jälkeen, kun äänensä keksi. Mahalleen poju kääntyi viikkoa vaille 4kk ja keran kääntyessään tipahti sohvalta lattialle. Säikähdin kamalasti ja tuli hirveä "huono äiti"-fiilis. Poju itki niin pitkään ja kovasti, ettei meinannut rauhoittua. Onneksi ei käynyt mitään! Soitin varuilta päivystykseen, mutta ei ollut syytä lähteä näytille.

5kk iässä vauvamme hoksasi jalkansa ja ihmetteli niitä koliikkikeinussaam. Kädet oli löytyny jo 6-7vk iässä, kun nyrkin imemiset alkoivat :D 5-6kk iässä pakittaminen onnistui mutta eteenpäin ei osattu mennä. Eka kiinteä kakka tuli 5,5kk iässä. Se oli outo hetki, kun vaipassa olikin kiinteä pötkylä löysän laastin sijaan. Päiväunet meillä nukuttiin ainakin kerran päivässä koliikkikeinussa, koska siihen nukahti parhaiten. Muuten piti hytkytellä uneen sylissä ja superninjana laskea koppaan/petiin vasta, kun hän oli todella sikeässä unessa ja silloinkin todennäköisesti olisi herännyt. Sillä aikaa, kun vauva nukkui sen puoli tuntia niin ehti itse juuri ja juuri pumpata maidon ja ehkä syödä samalla jotain. Mutta, jos hän suostui olemaan vaan sylissä niin pumppasin sillä aikaa vauvan vieressä, kun hän tutkiskeli leikkimattoa ja lelujaan. Monesti tuijotin telkkarista netflixin piirrettyjä samalla kuin pumppasin tai hytkyttelin pojua uneen tai odotin, koska hän herää unestaan mun sylissä. Päivät meni varsin tiuhaan vauvan ympärillä eikä kotona ehtinyt ruokaa laitella, kun pikkuisen seurana piti olla koko ajan, yksin ei hereillä ollessaan viihtynyt.

Mitat:
4kk 66,2cm, 7,65kg, päänympärys 43,3cm
5kk 67cm, 8,07kg, py 44,2cm
6kk 68,7cm, 8,63kg, py 45cm


Hyvää joulua! Palataan taas joulun jälkeen, jos kirjoitusinspiraatiota vielä silloin riittää :)

Vauvavuosi pähkinänkuoressa: Ekat kolme kuukautta

Aattelin koota tähän tiivistelmän ja ns. tämän vauvavuoden virstanpylväät, jotka mun väsyneissä ja sekavissa äitiaivoissa vielä on tallessa. Tämä olkoon osa 1. sillä tekstiä varmaan tulee ihan tarpeeks ja vähän yli :D Tässä tekstinä vauvavuoden 0-3 kuukaudet meidän tarinasta.

Poju syntyi tammikuussa sektiolla. Mut otettiin sairaalaan käynnistykseen vauvan suuren painoarvion takia, jotta alatie synnytys olisi mahdollinen. Käynnistys epäonnistui ja sit tehtiin kiireellinen sektio. Mulle ehti käynnistelyjen aikana kehittyä jokin infektio ja olin heikossa kunnossa ennen synnytystä ja sen jälkeen. Pojulla oli kaikki hyvin. Terve 50cm pitkä, painoa 4400g ja päänympärys 36cm. Aika jötkäle :) Mies otti päävastuun vauvan hoidosta sairaalassa, kun en itse siihen kyennyt. Onneksi hänellä oli kuukauden isyysloma niin hänestä oli paljon apua ekoina viikkoina. En olisi selvinnyt ilman <3 Kiitos N.

Ekat päivät/viikot meni erittäin vähillä unilla. Herättiin 2-3h välein, kun pojulla oli nälkä. Imetys oli kamalaa, en tykännyt. Sattui vaikka imuotteen piti olla kunnossa. Poju taisi olla vaan niin ahne ja mulla tuli liikaa maitoa suihkuten eikä hän malttanut kunnolla syödä. Annoimme osan maidosta pullolla, koska sitä maitoa herui niin paljon itsestään (pakko oli käyttää maidonkerääjiä apuna, etten kylpenyt maidossa koko aikaa ja joutunu vaihtaa paitaa 100x päivässä) ja pullolla syöttö oli välillä helpompaa. Poju nukahti huonosti. Meillä saatto mennä yöllä 3h siitä, kun hän heräsi ennen kuin saatiin nukahtamaan hänet uudelleen. Hän nukkui sen 2(tuurilla 3)h ja sitten taas syöttö ja sama 3h valvonta ennen kuin taas nukahtaa 2h pätkäksi. Poju nukahti pienenä vauvana vain syliin hytkyttelyyn. Siinä mun päivät meni, että sai hänet nukutettua ja syötettyä. 2vk iässä alko mahavaivat ja ilmavaivat, minkä vuoksi d-vitamiineja ei annettu ennen kuin joskus 2-3kk iässä ekoja kertoja. Cuplatonia kokeiltiin ja käytettiin, koska siitä oli edes vähän apua. Poju oli pienestä asti siitä erikoinen, ettei hän nukkunut kuin muutamat päiväunet ja nekin kestoltaan vain maksimissaan 30 minuuttia! Valvoi alusta asti pari tuntia putkeen eikä millään meinannu nukahtaa. Ei tosiaan oo ollu helppo nukutettava. Tätä pätkäunien kautta jatkui ekat kuukaudet, joten ymmärrätte varmaan, miksi ei ollut energiaa kirjoitella blogia :D

Paras hankinta ekojen kuukausien aikana oli ehdottomasti koliikkikeinu! Poju oli n. 2kk, kun päätin ostaa sellaisen käytettynä enkä katunut. Luojan kiitos! Se tunne, kun vauva ekan kerran nukahtaa muualle kuin syliin ja torkkuu siinä keinussa sen puoli tuntia niin sai itse sillä aikaa syödä ja juoda! Koliikkikeinuna meillä oli Gracon Lovin hug. Tykättiin ja oli tosi suuri apu. Teen varmaan eri postauksen siitä jossain vaiheessa.

Käytettiin ekat kuukauden pelkästään mammin "koliikkipulloja". Sit kokeilin 2kk iässä Aventin pulloja ja hitto! Heti helpotti mahavaivat. Tai sit vaikutti et lopetettiin imetys samaan aikaan ja siirryin pumppaamaan kaikki maidot niin vauva ei enää saanu niin paljon ilmaa mahaan suihkutisseistä. Jompi kumpi vaikutti tai molemmat, mut 2kk jälkeen ilmavaivat ja mahavaivat väheni. Ei kuitenkaan loppunu et jatkettiin cuplatonia kyllä. Meidän imetys siis päätty 2kk iässä siihen, et poju ei vaan suostunu syömään tissistä vaan veti ihan hirveet raivokohtaukset aina rintaa tarjotessa. Mulla tuli maitoa ihan liikaa suihkuamalla niin hän ei varmaan tykännyt, kun sitä joutu hotkimaan. Imetys stressas itseä, kun se oli niin vaivalloista eikä vauva lähteny helpolla imemään. Sit päädyin tosiaan pumppaamaan kaikki maidot, koska sitä maitoa edelleen tuli ja heruin pumpulle niin hyvin, että pakastimeenkin asti oli säilöä maitoa. Jatkettiin täysimetystä tuttipullon kautta :)

Maaliskuussa meillä oli ristiäišet, kun poju oli reilu 2kk. Hänet kastettiin kirkkoon ja sai yhden virallisen kummin. Juhlimme pienellä porukalla lähimpien sukulaisten kesken. Ristiäiset oli järjestelyineen yllättävän työläät ja en itse ehtiny nauttimaan juhlista vaan juoksin pää kolmantena jalkana tarjoiluja ja kahvia laittamassa... Ei jääny hyvät muistot ja kuvatkin jäi varsinaisesti ottamatta.

Poju kasvoi tasaisesti. Neuvolassa ei ollut huomautettavaa juurikaan. Päänmuodosta lääkäri huomautti, kun oli vähän litistynyt vissiin, kun aina samalla kädellä pidettiin sylissä syötettäessä ja vauva taisi samalla puolella tykätä nukkua.

Mitat:
1kk 55,5cm, 5,39kg, päänympärys 38,9cm
2kk 58cm, 5,99kg, py 40,2cm
3kk 63,3cm, 7,03kg, py 42,2cm

Kuulumisia ja joulun toivotukset!

Heippa!

Pitkä blogitauko keskeytyy ainakin toviksi. Viimein mulla on aikaa ja energiaa tulla taas kirjoittelemaan. Vauvavuosi on ollut rankka mutta ehkä nyt alkaa pahin aika olla takana.

Koetan hiljalleen alkaa taas kirjottamaan edes pari kertaa kuukaudessa, koska tämä auttaa itseä selvittämään ajatuksia. Muitten blogeja en ole vielä jaksanut syventyä lukemaan, kun kovin vaikea yrittää keskittyä lukemiseen/kirjoittamiseen/ajatteluun :D

Jouluna ei juuri ehditä olla kotona vaan se menee muilla vieraillessa. Aattona käydään vanhempieni luona mihin tulee siskoni, hänen ulkomaalainen poikaystävä ja poikaystävän sisko ja äiti :D voi olla vähän jännää, kun emme mieheni kanssa osaa kieliä (espanja/englanti), joita tarvittaisiin heidän kanssaan kommunikointiin. Jospa kaikki ihastelevat vaan pojua niin ei tartte sen ihmeemmin keskustella. Joulupäivänä matkaamme miehen äidin luokse ja olemme siellä yötä. Samalla reissulla käydään myös miehen isovanhempien luona kyläilemäSsä. Siinä se joulu vierähtää.

Ajattelimme nyt maanantaina paistaa jo pienen (pakaste)kinkkumme ja syödä viikolla jouluruuat kotona niin ei jää väliin. Pipareita leivoin tällä viikolla, kun meillä kävi kotiaputyöntekijä muutaman tunnin auttamassa. Kokeilin muutamaksi viikoksi ottaa kaupungilta aputyöntekijän pariksi tunniksi/vk, jos siitä olisi ollut apua omaan jaksamiseen. Paljoa ei apua ollut joten hän käy nyt maanantaina viimeisen kerran enkä enää joulun jälkeen apua huoli :) miehellä onneksi tammikuussa 2vk isyyslomaa, ettei sinne ole pitkä aika.

Tabletilla en osannut lisätä blogiin kuvia. Täytyy perehtyä kuinka se onnistuu, kun aiemmin kirjoitellut kannettavalla. Sitä ei vaan ehdi/jaksa kaivaa enää esille, kun poju käy repimässä johdot ja koko koneen lattialle ;)

Nähdään taas!

Kaikki hyvin, blogin tauko vielä jatkuu!

Hei! Tulin lyhyesti kertomaan, että meillä on kaikki hyvin. Vauva-arki ei vaan ole ollut ihan sellaista kuin kuvittelin. En jaksanutkaan vauvan synnyttyä enää kirjoittaa blogia vaan kaikki aika ja energia on ollut viisaampaa keskittää vauvan ja itsensä hyvinvoinnista huolehtimiseen. En ole supermama tai energinen kodinhengetär :( Meille sattui syntymään vähän hankalampi tapaus, jolla mm. mahavaivaa ja joka ei koko aikana ole nukkunut kuin lyhyitä pätkiä (heräilee edelleen monta kertaa yössä). Ymmärrätte varmaan, jos hän nukkuu vain puolituntia päikkäreitä kerrallaan, että sitä aikaa ei voi käyttää blogittamiseen vaan on täytynyt tehdä itselle ruokaa, syödä ja siivota jälkiä, kunnes mukula on taas jalkeilla vahdittavana. Sektiosta toipumiseenkin meni pitkään ja vasta nyt alan olla siinä vaiheessa, että jaksan ja uskallan lähteä vauvan kanssa asioille kaupunkiin, tapaamisiin ja julkisiin kulkuvälineisiin. Ikää Pojulla nyt noin 7kk. Hän on tietenkin aivan ihana ja erittäin rakas <3

Aion kyllä jossain vaiheessa purkaa tätä vauvavuotta tänne blogiin, mutta sen aika ei ole ihan vielä... Parisuhde on vähän heikossa jamassa välillä ja oma jaksaminen samoin. Pikkuhiljaa taitaa helpottaa ja luultavasti jatkan äitiysloman jälkeen hoitovapaata ensi syksyyn.

Mukavaa loppukesää ja alkavaa syksyä blogini lukijoille ja kiitos viesteistänne!<3

Synnytys ja lapsen syntymä

Jatkan nyt aiemmin aloittamaani synnytyskertomusta. Vauva-arki ollut sen verran uuvuttavaa ja väsyttävää, etten ole jaksanut tietokonetta käynnistää ja alkaa kirjoittamaan. Teksti on jälleen kerran pitkä, kun en osaa lyhyesti kirjoittaa ja tiivistää. Toivottavasti jaksatte lukea :)

Olin ollut käynnistyksessä jo pe-su välisen ajan eikä tilanteeni ollut lääkkeillä lähtenyt etenemään. Lapsivesi oli mennyt lauantaina illalla. Alkutilanne täysin epäkypsä eikä ollut kolmessa päivässä edennyt juuri yhtään (Alussa 3cm kaulaa, sormelle niukasti auki). Minut oli sunnuntai-iltana siirretty synnytyssaliin kaamean kipukohtauksen takia ja siellä vietin yön yli kipeitä supistuksia kärsien. Sain antibioottia ja nesteytystä suoneen, sillä sunnuntaiaamusta alkaen minulla oli vähän lämpöä ja olin oksentanut ruokani enkä pystynyt syömään. Nukuttua olin saanut ehkä 2h per yö ja olin todella väsynyt.

Maanantaiaamu koitti viimein. Päivänhoitaja oli todella mukava ja ystävällinen. Hänellä oli mukanaan myös opiskelija ja annoin luvan seurata tätä synnytykseni etenemistä. Onhan se heille tärkeää päästä tositilanteisiin mukaan. Pientä etenemistä oli viimein tapahtunut: kohdunsuun reuna oli miltei kokonaan hävinnyt ja kaula poissa. Mulla oli edelleen pientä lämpöä. Viimein päättivät aloittaa oksitosiinitipalla käynnistämisen klo 6.35. Sain myös syötyä vähän mehukeittoa ja puolikkaan viilin.

Supistukset kipeytyivät koko ajan ja oksitosiiniannostusta lisättiin. Yhdeksän tienoilla kohdunsuulla tapahtunut hieman edistystä ja ns. tarjoutuvaosa oli laskeutunut. Synnytys oli viimein käynnistymässä ja paikalle kutsuttiin anestesialääkäri puuduttamaan! Laitoin miehelle innoissani viestiä, että nyt alkaa tapahtua ja hänen ois parasta alkaa tulemaan äkkiä paikalle! Klo 9.15 sain epiduraalipuudutteen. Sen laitto oli epämiellyttävää, kun piti maata alasti kyljellään ja kouristaa selkä niin kaarelle/kippuraan kuin vaan pystyi viimeisillä voimillaan. Samalla tuli kipeitä supistuksia ja oli pakko välillä pyytää taukoa supistuksien ajaksi. Tuntui inhottavalta, kun anestesialääkäri pyyhki/puhdisti selkääni jollain kylmällä ja kostealla ja pisteli minuun paikallispuudutepiikkejä. Epiduraalin laitto oli vähemmän kivuliasta kuin olin pelännyt. Kyllä se oli erittäin epämiellyttävää, mutta kolmen päivän kännistyssupistelujen ja yhtä tyhjän kanssa olevien kivunlievityksien jälkeen se ei tuntunut onneksi niin kivuliaalta tai inhottavalta. Klo 9.30 supistuskivut alkoivat jo helpottaa ja varttia myöhemmin olo oli oikein hyvä. Klo 9.50 alkaen sain kivunlievitystä epiduraalipumpun kautta. Mies tuli paikalle juuri epiduraalia mulle laitettaessa ja hänet passitettiin ensin hakemaan sairaalavaatteet ja viemään tavaransa isien huoneeseen. Häntä jännitti kovasti.

Oksitosiinin määrää laskettiin parin tunnin päästä, kun supistukset alkoivat olla ns. kaksikyttyräisiä eli eivät ilmeisesti ehtineet laskea/hävitä ennen uuden alkamista. Ei mennyt kovin kauaa, kun määrää taas lisättiin supistuksien vähennyttyä ja harvennuttua liikaa. Synnytys ei edennyt ja kohdunsuulla tilanne vain hieman edennyt (kahdelle sormelle auki). Klo 12.30 saan syödä vähän leipää ja mehukeittoa. Kylläpä maistui ruoka vuorokauden syömättömyyden jälkeen vaikka paljoa en pystynyt syömään. Lämpöä oli 37,4 astetta ja vaihtoivat mulle toista antibioottia. Supistukset olivat napakoita, mutta kivunlievitys toimii ja oloni oli ihan hyvä. Klo 13 jälkeen en saanut enää syödä tai juoda mitään, koska kätilöt varautuivat varmuuden vuoksi jo sektiota varten. (Sektioon mennessä ei saisi olla syönyt tai juonut vissiin ainakaan kuuteen tuntiin). En halunnut itse sitä vaihtoehtoa miettiä vaan koetin olla ajattelematta tätä hetkeä pidemmälle.

Klo 14.45 kohdunsuuni auki 5cm, supistusten väli noin 5 minuuttia (tuntui kyllä tulevan tiheämmin...) Tuntuivat alamahassa ja pyllyssä :) Oksitosiini jätettiin tauolle, koska sitä ei saa 6h pidempää antaa kerralla. Mulle aloitettiin tipan kautta lääkitys infektion hoitoon. Antibiootteja olin saanut jo sunnuntaista asti muutaman kerra päivässä. Supistukset harventuivat; väli tipahti 10 minuuttiin. Synnytys ei ollut käynnissä itsestään ilman sitä vauhdittavaa oksitosiinitippaa. Iltavuoron kätilö tuli vuoroon ja hänellä mukanaan toinen opiskelija. Annoin taas luvan osallistua ja seurata synnytystäni. Vähän omituiselta tuntui antaa kaikkien ihmisten kopeloida alapäätäni. Iltavuoron hoitaja alkoi heti puhumaan (pelottelemaan) minulle sektiosta ja sanoi, että jos ei tämän päivän puolella ala tapahtumaan niin yhdeltä yöllä se olisi edessä. Alkoi jännittää kahta kauheammin. Sain imeskellä janooni suun kostukkeeksi vain jääpaloja. Juoda tai syödä en saanut enää mitään.

Klo 17 tienoilla aloittavat uudelleen oksitosiinitipalla synnytyksen vauhdittamisen.
Klo 18.10. Supistukset kipeitä, kipua tuntui alamahalla ja painontunnetta peräsuoleen. Kohdunsuu edelleen 5cm auki, puolikiinteä, supistuksia 4-5 minuutin välein. (Tuntui itsestä vai n.2-3 minuutilta, mutta kai nuo lääkärien raportit on luotettavampia).
Klo 18.30. Supistusten väli enää 3 minuuttia ja olo sietämätön. Kivut oli kamalat. Olin koko iltapäivän jo hengitellyt ilokaasua ja sitä hengittelin edelleen supistuksien aikana. Siitä tuli huono ja omituinen olo, mutta parempi sekin kuin ilman.
Klo 19.45 kohdunsuun tilanne ennallaan. Supistuskivut erittäin kovia. Niitä piirtävän käyrän asteikko taisi loppua numeroon 127, koska sen kovemmaksi luku ei noussut vaikka kivut tuon lukeman jälkeen vielä pahenivat paljon ja kestivät kauan (välillä kymmenkunta sekuntia) ennen kuin tuo arvo alkoi laskemaan. Supistuksia piirtävälle paperille ei myöskään mahtunut piirtymään käyrän teräviä huippuja vaan ne näyttivät siltä kuin joku olisi pätkäissyt niistä palaset pois...

Klo 20.00 tienoilla lääkärit tekivät päätöksen sektiosta ja tulivat kertomaan siitä meille. Mä pillahdin itkuun. Olin niin pettynyt! Kätilö oli puhunut aiemmin, että tämä ilta olisi vielä aikaa koettaa. Kaikki tämä kärsimys ja nyt en saanutkaan edes yrittää normaalia synnytystä. Sektio oli edessä, koska lapsiveden menosta mennyt jo niin kauan ja mulla oli ilmeisesti jokin infektio. Näin olisi turvallisempaa vauvalle, jotta hänet saataisiin nyt nopeasti maailmaan. Pelotti ja ahdisti ihan kauheasti. Leikkaus alkaisi heti, kunhan anestesiahoitaja ehtisi saapua kotoaan paikalle.

Klo 20.30 Oltiin jo sektiosalissa. Mies ei päässyt valmistelujen aikana sinne vaan jäi odottamaan käytävään. Jouduin juomaan tosi pahanmakuista nestettä. Sen pitäisi kuulemma estää oksentaminen toimenpiteen aikana. Ympärilläni hääräsi kamalasti ihmisiä. Mut nostettiin sairaalasängyltä leikkauspöydälle. Sain siellä spinaalipuudutteen, jonka laitto meni ihan samalla tapaa kuin aamuisen epiduraalin. Taisi olla sama anestesialääkäri laittamassa. Onneksi nuo piikkien laitot meni ongelmitta ja hyvin.

Mies tuli mun vierelle istumaan, kun leikkausvalmistelut oli tehty ja piteli mua kädestä. Mun rintakehänkohdalle oli laitettu joku kehikko ja verho, jotta en näkisi sektiota tai mitä alavartalon puolella tapahtui. Kätilöt sanoivat miehelle, että hän saa katsoa, jos haluaa. Ei halunnut. Tapitti tiukasti mua ja muuhun suuntaan. En onneksi tuntenut kipua, sen verran hyvin olivat puuduttaneet ja kivunlievitys toimi. Tunsin vain, kun mua heiluteltiin alavartalosta ja jotain siellä tapahtui. Mieleeni ei oo jäänyt, mitä lääkärit/kätilöt keskusteli. Mun olo oli huono. Oli tosi heikko olo. Tärisin ja mun kädet vapisi koko operaation ajan. Hoitaja koetti pidellä mun käsiä aloillaan, kun en saanut lopetettua tärinää. Janotti ja suuta kuivasi tosi paljon. Sitten he nostivat vauvan pois mahasta. Ihan heti ei kuulunut mitään, mutta kohta kuului lyhyt heikko parkaisu. Kello oli 21.07. Itku oli erikuuloista kuin, mitä olin etukäteen ajatellut. Mulle tuli kyyneleet silmiin ja itkin hieman. Miehelläkin oli muutama kyynel tullut ja silmät kostuneet.

"Onneksi olkoon! Kumpikos teille piti olla tulossa?" onnittelivat ja kysyivät kätilöt.
Meidän poika oli syntynyt. Hänet kannettiin puhdistettavaksi ja isä pyydettiin siihen mukaan. Mua alettiin sillä aikaa kursia kokoon. Tärisytti ja vapisutti vieläkin. Taustalta kuului pojan hentoa parkumista. Kyyneleet kihosivat silmiini ja mietin miten epäreilua on, etten pääse käsittelemään omaa lastani ja lohduttamaan häntä mutta isä pääsee. Oli kamala kuunnella vauvan itkua.

Mulla oli huono olo, suu täynnä limaa. Yritin sylkeä sitä pois ja pyytää juomista, mutta eivät antaneet. Kamala jano ja kurkku ihan rutikuiva. Oli vaikea hengittää nielussa olevan liman takia. Sain happiviikset, muttei niistä ollut juuri apua. Tuntui, että mun parsimisessa meni ikuisuus. Mies ja kätilö tulivat tuoman pojan nopeasti näytille. Ensimmäinen, mitä näin, oli todella valtavat pallit ja suipohko pää. Näytti vauvalta. Sitten he jo jatkoivat matkaa mittaamaan ja punnitsemaan vauvaa synnytyssaliin ja poika pääsisi iskän rinnalle vierihoitoon. Mua parsittiin aika kauan. Tunsin sängyn heilumisesta ja ymmärsin hoitajien puheesta, miten mun kohtua painettiin kasaan. Ei aluksi meinannut supistua. Menetin aika paljon verta. Viimein operaatio oli ohi. Kohtu oli supistunut lopulta hyvin. Sitten oksensin. Enkö ollut saanut pahoinvointiin estolääkettä etukäteen ihmettelivät hoitajat. Tärisin edelleen. Toivat mulle lämpöpeiton ja läksivät viemään heräämöön seurantaan. Salista poistuessani jokainen näkemäni kätilö/hoitaja/lääkäri kävi sanomassa onnittelut. Se tuntui erittäin oudolta.

Heräämöseurannassa olin useita tunteja. Sielläkin jokainen näkemäni henkilö toivotteli onnea. Muistan kyselleeni onko lämpöpeitto sähköpeitto, kun se lämmitti jo ihan liian kuumasti. Mua ei palellut enää. Väsytti hirveästi. En vaan halunnut nukahtaa joten sinnittelin hereillä. Olisi ehkä ollut viisaampaa nukkua, mutta halusin pysytellä hereillä. Lisäsivät kipulääkettä asteittain ja mittasivat multa lämpöä. Sain todella paljon kipulääkkeitä. Muutaman kerran kätilöt kävivät painamassa kohtuani kokoon. Se oli supistunut todella hyvin. Heräämössä sain viimein juodakseni vähän vettä, kun lupasin olla oksentamatta. Miten hyvältä vesi maistuikaan! Heti tuli parempi olo. Join varmaan 10 mukillista siellä oloni aikana, sillä jano oli ihan hirveä.

Viimein kahden tienoilla yöllä minut tultiin hakemaan synnyttäneiden osastolle ja pääsisin näkemään miehen ja poikamme. Hoitaja kuljetti minut sairaalasängyllä synnytyssaleilta kys:n läpi sairaalan vanhalle puolelle synnyttäneiden osastolle. Matka oli pitkä ja tuntui kestävän ikuisuuden. Näin mieheni istumassa yksinään pieni nyytti sylissään synnyttäneiden osaston pimeässä aulassa. Hoitaja kärräsi minut yhteiseen huoneeseen toisen äidin kanssa, sillä perhehuoneita oli vapautumassa vasta seuraavana iltana. Vierailuaika oli päättynyt, mutta mies oli saanut ja halunnut odottaa minun saapumistani osastolle. Ehdimme hetken juttelemaan ja sain pitää vauvaa rinnallani. En muista tulivatko hoitajat jo silloin yöllä kokeilemaan ja auttamaan ensi-imetyksessä vai tapahtuiko se vasta aamulla. Mies lähti kotiin nukkumaan väsymystään. Hoitajat pitivät huolta pojasta ekana yönä ja minun käskettiin levätä ja nukkua.

Rankka synnytys oli viimein ohitse; 4 päivää kesti käynnistelyistä pojan syntymään. Kaikki ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta onneksi vauva oli tullut onnistuneesti maailmaan eikä hänellä ollut mitään hätää <3

"Yksi pieni elämä, suuri valo sisällä.
Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa.
Pidän aina lähellä, kuljen matkan vierellä,
sillä saattajani on vastasyntynyt."

Live Aid – Uusi Lastensairaala 2017 - LOHTU, 2014
https://www.youtube.com/watch?v=1wXjcuCikUA

Syntyvän lapsen sukupuoli - onko sallittua toivoa tyttöä tai poikaa?

En ole täällä blogissa tarkoituksella maininnut tai puhunut vauvamme sukupuolesta. Epähuomiossa olen saattanut sen jo paljastaa ja varmaan joku on sen arvannut rivien välistä tulkitsemalla. Lapsen sukupuolellahan sinänsä ei ole väliä. Usein kuulee sanovan, että pääasia, jotta lapsi on terve. Tätä olen itsekin sanonutja koettanut myös oikeasti ajatella niin.

Mutta mutta. On ehkä hieman tabu sanoa, jos toivoo enempi toista sukupuolta syntyväksi kuin toista. Ehkä johtuen omasta pituudestani olen ajatellut ja toivonut lapseksi tyttöä. Olehan itsekin tyttö ja siten kokenut tyttölapsen hoitamisen ja kasvattamisen luontevaksi jne. Ajatellut, että tytölle lyhyys ei ole niin paha asia kuin pojalle. Tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa olen pelännyt, että lyhyttä poikalasta kiusattaisiin varmasti tai hän ei aikuisena saisi kunnon puolisoa. Tyhmiä mietteitä vai mitä? :)

Tässä raskaudessa mulla oli alussa erilainen fiilis sukupuolesta kuin ensimmäisessä. Silloin ajattelin heti lapsen olevan tyttö (no sitä en saa koskaan tietää) mutta nyt olo oli erilainen. Mieleen tuli häivähdyksiä ja fiiliksiä poikalapsesta. Mullehan tuli jo heti alkuun yksi ns. poikalapsen tunnusmerkki eli linea negra (jo rv 6 tienoilla) ja myös virtsa oli raskausajan sameaa. Se myös vanhojen uskomusten mukaan viittaisi poikaan. Juuri ennen rakenneultraa olin kysellyt netissä yhdessä pienessä mammaryhmässä mahakuvieni perusteella arvaamaan sukupuolta. 90% (noin kymmenen arvaajaa) veikkasi poikaa mahan perusteella. Myös mies oli alusta asti puhunut jo "meidän pojasta". Hänelläkin selkeästi oli toivesukupuoli ja ilmaisi sen selkeästi. Toivoin salaa kaikkien olevan väärässä ja rakenneultran kertovan meille tyttöuutisia.

Rakenneultrassa huomasin itse sukupuolen tutkimuksen aikana. Toivoin, että kätilö katsoisi ja varmistaisi tunnistinko oikein vai väärin. Pieni pettymyksen aalto ehti humahtaa lävitseni, sillä olin näkevinäni nimittäin pallit. Mies ei ollut itse sukupuolta huomannut ja ultrauksen lopussa kätilö kysyi halutaanko tietää lapsen sukupuoli. Hän ei sitä vielä tutkimuksen aikana ollut huomannut tai selvittänyt. Toivoin nähneeni väärin ja kuulevani kohta tyttöuutisia.

Poikahan se on. Ihan selkeästi. Selkeät pallit ja pippeli siellä näkyi. Pääasia, että lapsi on terve ajattelin minä sitten. Ultran jälkeen kysyin mieheltä hänen tuntemuksiaan. Oli ihan iloinen, mutta olisi hänelle tyttökin kelvannut. Hän taisi olla vähän ärtynyt minulle, kun sanoin toivoneeni tyttöä. Mielessä kyti myös pelko onko lapsi terve. Hänellä oli näkynyt kysta aivoissa ja se ehkä mietitytti tuota sukupuolta enemmän.

Tietoisesti työnsin sukupuoliasiaa taustalle pitkään. En varsinaisesti sitä miettinyt vaan päätin antaa itselleni aikaa sisäistää sen. Kerroin sukupuolesta kaikille kysyttäessä, mutta en maininnut sitä itse muuten kuin tuntemattomien mammojen kanssa nettikeskusteluissa. Käsittelin asiaa pitkään ja vielä edelleen sukupuoliasia on mielessä. Miehen kanssa kutsuimme sikiötä "pojuksi". Ajattelin ehtiväni sisäistää asian hyvin ja päästä sen kanssa sinuiksi synnykseen mennessä tai viimeistään heti lapsen synnyttyä. Asiaa olisi helpottanut, jos en olisi pelännyt syntyykö meille varmasti terve lapsi sillä pieni pessimisti mielessäni kielsi vielä iloitsemasta lapsesta ennen kuin hän varmasti olisi täällä. Mitä vaanhan voi tapahtua ja synnytys ei välttämättä menekään putkeen. Pahimmillaan lapsi olisi voinut kuolla kohtuun ihan loppuaraskaudessa. Ja synnytykseen asti vielä elättelin salaa mielenperukoilla aivan pienen pientä toivoa, että rakenneultra olisi kuitenkin ollut väärässä. Olisihan se mahdollista, sillä jollekin on käynyt niin...