Olin ollut käynnistyksessä jo pe-su välisen ajan eikä tilanteeni ollut lääkkeillä lähtenyt etenemään. Lapsivesi oli mennyt lauantaina illalla. Alkutilanne täysin epäkypsä eikä ollut kolmessa päivässä edennyt juuri yhtään (Alussa 3cm kaulaa, sormelle niukasti auki). Minut oli sunnuntai-iltana siirretty synnytyssaliin kaamean kipukohtauksen takia ja siellä vietin yön yli kipeitä supistuksia kärsien. Sain antibioottia ja nesteytystä suoneen, sillä sunnuntaiaamusta alkaen minulla oli vähän lämpöä ja olin oksentanut ruokani enkä pystynyt syömään. Nukuttua olin saanut ehkä 2h per yö ja olin todella väsynyt.
Maanantaiaamu koitti viimein. Päivänhoitaja oli todella mukava ja ystävällinen. Hänellä oli mukanaan myös opiskelija ja annoin luvan seurata tätä synnytykseni etenemistä. Onhan se heille tärkeää päästä tositilanteisiin mukaan. Pientä etenemistä oli viimein tapahtunut: kohdunsuun reuna oli miltei kokonaan hävinnyt ja kaula poissa. Mulla oli edelleen pientä lämpöä. Viimein päättivät aloittaa oksitosiinitipalla käynnistämisen klo 6.35. Sain myös syötyä vähän mehukeittoa ja puolikkaan viilin.
Supistukset kipeytyivät koko ajan ja oksitosiiniannostusta lisättiin. Yhdeksän tienoilla kohdunsuulla tapahtunut hieman edistystä ja ns. tarjoutuvaosa oli laskeutunut. Synnytys oli viimein käynnistymässä ja paikalle kutsuttiin anestesialääkäri puuduttamaan! Laitoin miehelle innoissani viestiä, että nyt alkaa tapahtua ja hänen ois parasta alkaa tulemaan äkkiä paikalle! Klo 9.15 sain epiduraalipuudutteen. Sen laitto oli epämiellyttävää, kun piti maata alasti kyljellään ja kouristaa selkä niin kaarelle/kippuraan kuin vaan pystyi viimeisillä voimillaan. Samalla tuli kipeitä supistuksia ja oli pakko välillä pyytää taukoa supistuksien ajaksi. Tuntui inhottavalta, kun anestesialääkäri pyyhki/puhdisti selkääni jollain kylmällä ja kostealla ja pisteli minuun paikallispuudutepiikkejä. Epiduraalin laitto oli vähemmän kivuliasta kuin olin pelännyt. Kyllä se oli erittäin epämiellyttävää, mutta kolmen päivän kännistyssupistelujen ja yhtä tyhjän kanssa olevien kivunlievityksien jälkeen se ei tuntunut onneksi niin kivuliaalta tai inhottavalta. Klo 9.30 supistuskivut alkoivat jo helpottaa ja varttia myöhemmin olo oli oikein hyvä. Klo 9.50 alkaen sain kivunlievitystä epiduraalipumpun kautta. Mies tuli paikalle juuri epiduraalia mulle laitettaessa ja hänet passitettiin ensin hakemaan sairaalavaatteet ja viemään tavaransa isien huoneeseen. Häntä jännitti kovasti.
Oksitosiinin määrää laskettiin parin tunnin päästä, kun supistukset alkoivat olla ns. kaksikyttyräisiä eli eivät ilmeisesti ehtineet laskea/hävitä ennen uuden alkamista. Ei mennyt kovin kauaa, kun määrää taas lisättiin supistuksien vähennyttyä ja harvennuttua liikaa. Synnytys ei edennyt ja kohdunsuulla tilanne vain hieman edennyt (kahdelle sormelle auki). Klo 12.30 saan syödä vähän leipää ja mehukeittoa. Kylläpä maistui ruoka vuorokauden syömättömyyden jälkeen vaikka paljoa en pystynyt syömään. Lämpöä oli 37,4 astetta ja vaihtoivat mulle toista antibioottia. Supistukset olivat napakoita, mutta kivunlievitys toimii ja oloni oli ihan hyvä. Klo 13 jälkeen en saanut enää syödä tai juoda mitään, koska kätilöt varautuivat varmuuden vuoksi jo sektiota varten. (Sektioon mennessä ei saisi olla syönyt tai juonut vissiin ainakaan kuuteen tuntiin). En halunnut itse sitä vaihtoehtoa miettiä vaan koetin olla ajattelematta tätä hetkeä pidemmälle.
Klo 14.45 kohdunsuuni auki 5cm, supistusten väli noin 5 minuuttia (tuntui kyllä tulevan tiheämmin...) Tuntuivat alamahassa ja pyllyssä :) Oksitosiini jätettiin tauolle, koska sitä ei saa 6h pidempää antaa kerralla. Mulle aloitettiin tipan kautta lääkitys infektion hoitoon. Antibiootteja olin saanut jo sunnuntaista asti muutaman kerra päivässä. Supistukset harventuivat; väli tipahti 10 minuuttiin. Synnytys ei ollut käynnissä itsestään ilman sitä vauhdittavaa oksitosiinitippaa. Iltavuoron kätilö tuli vuoroon ja hänellä mukanaan toinen opiskelija. Annoin taas luvan osallistua ja seurata synnytystäni. Vähän omituiselta tuntui antaa kaikkien ihmisten kopeloida alapäätäni. Iltavuoron hoitaja alkoi heti puhumaan (pelottelemaan) minulle sektiosta ja sanoi, että jos ei tämän päivän puolella ala tapahtumaan niin yhdeltä yöllä se olisi edessä. Alkoi jännittää kahta kauheammin. Sain imeskellä janooni suun kostukkeeksi vain jääpaloja. Juoda tai syödä en saanut enää mitään.
Klo 17 tienoilla aloittavat uudelleen oksitosiinitipalla synnytyksen vauhdittamisen.
Klo 18.10. Supistukset kipeitä, kipua tuntui alamahalla ja painontunnetta peräsuoleen. Kohdunsuu edelleen 5cm auki, puolikiinteä, supistuksia 4-5 minuutin välein. (Tuntui itsestä vai n.2-3 minuutilta, mutta kai nuo lääkärien raportit on luotettavampia).
Klo 18.30. Supistusten väli enää 3 minuuttia ja olo sietämätön. Kivut oli kamalat. Olin koko iltapäivän jo hengitellyt ilokaasua ja sitä hengittelin edelleen supistuksien aikana. Siitä tuli huono ja omituinen olo, mutta parempi sekin kuin ilman.
Klo 19.45 kohdunsuun tilanne ennallaan. Supistuskivut erittäin kovia. Niitä piirtävän käyrän asteikko taisi loppua numeroon 127, koska sen kovemmaksi luku ei noussut vaikka kivut tuon lukeman jälkeen vielä pahenivat paljon ja kestivät kauan (välillä kymmenkunta sekuntia) ennen kuin tuo arvo alkoi laskemaan. Supistuksia piirtävälle paperille ei myöskään mahtunut piirtymään käyrän teräviä huippuja vaan ne näyttivät siltä kuin joku olisi pätkäissyt niistä palaset pois...
Klo 20.00 tienoilla lääkärit tekivät päätöksen sektiosta ja tulivat kertomaan siitä meille. Mä pillahdin itkuun. Olin niin pettynyt! Kätilö oli puhunut aiemmin, että tämä ilta olisi vielä aikaa koettaa. Kaikki tämä kärsimys ja nyt en saanutkaan edes yrittää normaalia synnytystä. Sektio oli edessä, koska lapsiveden menosta mennyt jo niin kauan ja mulla oli ilmeisesti jokin infektio. Näin olisi turvallisempaa vauvalle, jotta hänet saataisiin nyt nopeasti maailmaan. Pelotti ja ahdisti ihan kauheasti. Leikkaus alkaisi heti, kunhan anestesiahoitaja ehtisi saapua kotoaan paikalle.
Klo 20.30 Oltiin jo sektiosalissa. Mies ei päässyt valmistelujen aikana sinne vaan jäi odottamaan käytävään. Jouduin juomaan tosi pahanmakuista nestettä. Sen pitäisi kuulemma estää oksentaminen toimenpiteen aikana. Ympärilläni hääräsi kamalasti ihmisiä. Mut nostettiin sairaalasängyltä leikkauspöydälle. Sain siellä spinaalipuudutteen, jonka laitto meni ihan samalla tapaa kuin aamuisen epiduraalin. Taisi olla sama anestesialääkäri laittamassa. Onneksi nuo piikkien laitot meni ongelmitta ja hyvin.
Mies tuli mun vierelle istumaan, kun leikkausvalmistelut oli tehty ja piteli mua kädestä. Mun rintakehänkohdalle oli laitettu joku kehikko ja verho, jotta en näkisi sektiota tai mitä alavartalon puolella tapahtui. Kätilöt sanoivat miehelle, että hän saa katsoa, jos haluaa. Ei halunnut. Tapitti tiukasti mua ja muuhun suuntaan. En onneksi tuntenut kipua, sen verran hyvin olivat puuduttaneet ja kivunlievitys toimi. Tunsin vain, kun mua heiluteltiin alavartalosta ja jotain siellä tapahtui. Mieleeni ei oo jäänyt, mitä lääkärit/kätilöt keskusteli. Mun olo oli huono. Oli tosi heikko olo. Tärisin ja mun kädet vapisi koko operaation ajan. Hoitaja koetti pidellä mun käsiä aloillaan, kun en saanut lopetettua tärinää. Janotti ja suuta kuivasi tosi paljon. Sitten he nostivat vauvan pois mahasta. Ihan heti ei kuulunut mitään, mutta kohta kuului lyhyt heikko parkaisu. Kello oli 21.07. Itku oli erikuuloista kuin, mitä olin etukäteen ajatellut. Mulle tuli kyyneleet silmiin ja itkin hieman. Miehelläkin oli muutama kyynel tullut ja silmät kostuneet.
"Onneksi olkoon! Kumpikos teille piti olla tulossa?" onnittelivat ja kysyivät kätilöt.
Meidän poika oli syntynyt. Hänet kannettiin puhdistettavaksi ja isä pyydettiin siihen mukaan. Mua alettiin sillä aikaa kursia kokoon. Tärisytti ja vapisutti vieläkin. Taustalta kuului pojan hentoa parkumista. Kyyneleet kihosivat silmiini ja mietin miten epäreilua on, etten pääse käsittelemään omaa lastani ja lohduttamaan häntä mutta isä pääsee. Oli kamala kuunnella vauvan itkua.
Mulla oli huono olo, suu täynnä limaa. Yritin sylkeä sitä pois ja pyytää juomista, mutta eivät antaneet. Kamala jano ja kurkku ihan rutikuiva. Oli vaikea hengittää nielussa olevan liman takia. Sain happiviikset, muttei niistä ollut juuri apua. Tuntui, että mun parsimisessa meni ikuisuus. Mies ja kätilö tulivat tuoman pojan nopeasti näytille. Ensimmäinen, mitä näin, oli todella valtavat pallit ja suipohko pää. Näytti vauvalta. Sitten he jo jatkoivat matkaa mittaamaan ja punnitsemaan vauvaa synnytyssaliin ja poika pääsisi iskän rinnalle vierihoitoon. Mua parsittiin aika kauan. Tunsin sängyn heilumisesta ja ymmärsin hoitajien puheesta, miten mun kohtua painettiin kasaan. Ei aluksi meinannut supistua. Menetin aika paljon verta. Viimein operaatio oli ohi. Kohtu oli supistunut lopulta hyvin. Sitten oksensin. Enkö ollut saanut pahoinvointiin estolääkettä etukäteen ihmettelivät hoitajat. Tärisin edelleen. Toivat mulle lämpöpeiton ja läksivät viemään heräämöön seurantaan. Salista poistuessani jokainen näkemäni kätilö/hoitaja/lääkäri kävi sanomassa onnittelut. Se tuntui erittäin oudolta.
Heräämöseurannassa olin useita tunteja. Sielläkin jokainen näkemäni henkilö toivotteli onnea. Muistan kyselleeni onko lämpöpeitto sähköpeitto, kun se lämmitti jo ihan liian kuumasti. Mua ei palellut enää. Väsytti hirveästi. En vaan halunnut nukahtaa joten sinnittelin hereillä. Olisi ehkä ollut viisaampaa nukkua, mutta halusin pysytellä hereillä. Lisäsivät kipulääkettä asteittain ja mittasivat multa lämpöä. Sain todella paljon kipulääkkeitä. Muutaman kerran kätilöt kävivät painamassa kohtuani kokoon. Se oli supistunut todella hyvin. Heräämössä sain viimein juodakseni vähän vettä, kun lupasin olla oksentamatta. Miten hyvältä vesi maistuikaan! Heti tuli parempi olo. Join varmaan 10 mukillista siellä oloni aikana, sillä jano oli ihan hirveä.
Viimein kahden tienoilla yöllä minut tultiin hakemaan synnyttäneiden osastolle ja pääsisin näkemään miehen ja poikamme. Hoitaja kuljetti minut sairaalasängyllä synnytyssaleilta kys:n läpi sairaalan vanhalle puolelle synnyttäneiden osastolle. Matka oli pitkä ja tuntui kestävän ikuisuuden. Näin mieheni istumassa yksinään pieni nyytti sylissään synnyttäneiden osaston pimeässä aulassa. Hoitaja kärräsi minut yhteiseen huoneeseen toisen äidin kanssa, sillä perhehuoneita oli vapautumassa vasta seuraavana iltana. Vierailuaika oli päättynyt, mutta mies oli saanut ja halunnut odottaa minun saapumistani osastolle. Ehdimme hetken juttelemaan ja sain pitää vauvaa rinnallani. En muista tulivatko hoitajat jo silloin yöllä kokeilemaan ja auttamaan ensi-imetyksessä vai tapahtuiko se vasta aamulla. Mies lähti kotiin nukkumaan väsymystään. Hoitajat pitivät huolta pojasta ekana yönä ja minun käskettiin levätä ja nukkua.
Rankka synnytys oli viimein ohitse; 4 päivää kesti käynnistelyistä pojan syntymään. Kaikki ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, mutta onneksi vauva oli tullut onnistuneesti maailmaan eikä hänellä ollut mitään hätää <3
"Yksi pieni elämä, suuri valo sisällä.
Katson hiljaa nukkuvaa, katson lohdun kantajaa.
Pidän aina lähellä, kuljen matkan vierellä,
sillä saattajani on vastasyntynyt."
Live Aid – Uusi Lastensairaala 2017 - LOHTU, 2014
https://www.youtube.com/watch?v=1wXjcuCikUA
Hei, miten teillä menee nykyään? Olisi kiva kuulla, miten on sujunut.
VastaaPoista