Joulun ja uuden vuoden kuulumiset sekä päiväkirjamaista löpinää.

Heippa!

Joulu meni ja mukula edelleen pysynyt masussa. Tämä kirjoitus sisältää valitusta ja masentelua ja ns. turhan päiväistä höpinää enimmäkseen muusta kuin raskaudesta. Aatto oli mulle hieman rankka. Olin todella väsynyt ja vietimme sitä vanhempieni luona. Menimme sinne jo päivällä joulupuurolle ja kahville. Olin alkuun kärttyinen, kun nukuin huonosti ja ruoka ei ollutkaan vielä sovittuun aikaan valmis. Noh, onneks "Hyvä ruoka, parempi mieli" :) Kahvin jälkeen lähdettiin käymään kotona, kun mulla oli vielä osa lahjoista paketoimatta/viimeistelemättä ja sovittiin, että tullaan uudelleen parin tunnin päästä mummon & ukin saapuessa.

Mentiin neljäksi takaisin ja ukki & mummo oli kans siellä. Meillä nämä joulut menneet aina samalla kaavalla ja seurueella. Vähän etukäteen jännitin ukin ja mummon tuloa, kun ukillani on muistisairaus (alzheimer) ja se on jo pahentunut paljon. Ei tainnut ukki enää meitä tunnistaa, joten en hänelle puhunut juuri yhtään ja istuin kauempana, jotta ei hämmenny mahastakaa (jos olisi sattunut vielä muistamaan). Syötiin porukalla jouluruokaa ja pelattiin siskon & mieheni kanssa scrabblea ajankuluksi. Porukat ja mummo (+ukki) jutteli olkkarissa. En oo koskaan ollu kauheen seurallinen enkä jaksanut olla löpisemässä turhanpäiväsyyksiä vanhempien/isovanhempien kanssa vaan ollaan siskon (ja miehen) kaa aina livistetty vielä aikuisinakin ns. omiin oloihin :)

Piti jättää peli kesken, kun alkoi kuulostaa, että ukki oli vähän levoton ja kyselee outoja asioita. Jaettiin sit lahjat tässä välissä. Ei saatu mitää ihmeempää. Aika turhaa tavaraa tuli mm. mummolta niin kuin olin etukäteen odottanutkin. Hän oli itse tehnyt meille villashaalin tai jonkun vastaavan ja antoi meille mm. käytetyt/kuluneet/vanhat kirjat omasta kirjahyllystään. Mulla ei meinannut pokka pitää, kun luin siskon kirjan takakannesta nopeesti pätkän väsyneillä silmilläni ja bongasin siitä nopeasti vain jotain seksiin liittyvää :D Repesin niin totaalisesti ajatukselle, et mummo on antanut 21-v. siskolleni jonkun ikivanhan eroottisen romaanin tms. et en pystyny lopettaa nauramista. Piti poistua huoneesta rauhottumaan, kun sattui mahaan niin paljon tuo nauraminen. Myöhemmin luin tuon takakannen uudelleen eikä se nyt ihan sitä ollut kuin mitä pikavilkaisulla olin kuvitellut, mut tuskin mummo oli itsekään ees lukenut, mistä tuo kirja kertoo. Lisäksi saatiin herkkukori, jossa oli mm. viikunoita, keksejä, juustoja ja mansikkahilloa. Ajatuksena kaunis nuo mummon lahjat mut toteutus kyl taas ontui. Leivässä oli saman päivän parasta ennen päivä ja viikunat oli ihan huonoja/vähän homeessa/kolhuilla. Iskä oli kysynyt onko mitään kylmään laitettavaa hänen lahjoissaan heti, kun olivat tulleet ja mummo sanoi ettei oo. Noh, en kyl uskaltanu noita tuorejuustoa/juustoja jne. kyl ottaa vaan jätin porukoille ne, kun mummosta ei tiedä onko ne hänellä kotonakaan olleet kylmässä vai siinä korissa oottamassa pari päivää... Mansikkahillo oli itse tehtyä ja siitä oli raaputettu vuosiluku piiloon ja väristä päättelin, että saattaa olla noin 5 vuotta vanhasta hillosta kyse, kun ei heillä tietääkseni enää vuosiin oo mansikoita mökillä kasvanut... Katotaan uskaltaako sitäkään syödä. Sain lahjaksi myös isältäni torkkupeiton ja meillä ennestään on myös pari niin ei ihan menneet lahjat kyl nappiin.

Yllättäen vauvalle ei saatu mitään muuta kuin siskolta toivomani täytettävä vauvakirja. Itkuhälytintä olin toivonut, mutta ei kukaan ollut sellaista sitten rohjennut ostaa. (piti tilata sellainen nyt itse). Saatiin mm. lumilapio, sukat, hanskat, karkkia, muumimuki, saksien teroitin, lahjakortit s-ryhmään jne. pientä. Lahjojen jaon jälkeen juotiin kahvit. Ukki oli kyllä ihan pihalla jutuistaan päätelleen ja iskä veikin heidät sitten viimein kotiin. Iskä sanoi, että nyt tais olla viimeinen joulu yhdessä, ettei ukki ainakaan enää ens vuonna varmaan ole mukana. Harmitti, ettei kukaan ollut tänäkään jouluna muistanut ottaa valokuvia muistoksi. Minä olin todella väsynyt ja olisin halunnut lähteä jo ennen ukin ja mummon lähtemistä, mut piti perinteisesti odottaa, että he poistuvat ensin. Lähdettiin kyl sit kotiin, kun he oli lähteneet.

Joulupäivä meni kotona makoillessa. Olin todella todella väsynyt. Olo oli myös huono ja heikotti. Tapaninpäiväks matkattiin parin tunnin reissu miehen mummolaan syömään ja sieltä sit viel tunnin matka illaksi hänen äitinsä luokse miehen kotikaupunkiin. Olimme yötä hotellissa, koska en halunnut olla kenenkään vuodesohvalla yötä ja saada sen takia maailman surkeimmat yöunet. En kyllä hotellissakaan nukkunut kovin hyvin, kun ilmastointi hurisi niin kovasti ja ilman sitä taas tuli ihan liian kuuma. Lisäksi yöunet jäi vähiin, kun mies lähti tapaamaan kavereitaan ja lupasi tulla puoleen yöhön mennessä varmasti takaisin. Odottelin yksin hotellissa pari tuntia ja puolilta öin kyttäsin ikkunasta, koska tulee ja jättää auton parkkipaikalle. Noh, ei yllättänyt ettei häntä vielä yhteen mennessä huoneessa näkynyt vaikka pyhästi lupasi tulla. Luovutin ja päätin ruveta nukkumaan. Olin pettynyt taas kerran hänen turhiin lupauksiin ja laitoin hänelle vaan viestillä surkunaaman. Oli vissiin vähän sen jälkeen viestini lukenut, kun laittoi vastaukseksi, että lähtee nyt tulemaan ja puoli kahden tienoilla tuli hotelliin. Mua vaan vitutti ja mökötytti. Tuli taas olo, et kaverit on hänelle paljon tärkeemmät eikä mulla tai vauvalla oo mitään väliä. Ei ees jouluna halua mun kanssa viettää aikaa vaikka meillä ois mun mielest voinut olla yhdessä kiva ilta hotellilla tai oltais voitu käydä syömässä ravintolassakin jotain. Söin nimittäin huoneessa nälkääni joulusuklaat, kun ei muutakaan ollut ja mies oli lähtiessään puhellut, et tuo puolilta öin abcltä vaikka kolmioleivät. ;P

Aamupala oli hotellilla hyvä, mut olin väsynyt, kun yöunet jäi vähäisiksi ja huonosti nukutuiksi. Mua myös vähän vaivaa liikkua julkisesti, kun ihmiset tuijottaa mahaa. Tuntuu myös, et miestä vähän hävettää kans liikkua mun kanssa nyt. Se aina vittuilee mun vaatteista ja ulkonäöstä tai pyörittelee silmiään, jos en jaksa sen mielestä panostaa itseeni tarpeeks. Mulle ei vaan ulkonäkö oo kaikki kaikessa vaan riittää, että on oma itsensä... En oo siis raskauden aikana värjännyt hiuksia ja meikkiäkin oon vähentänyt, kun mulle tulee ihottumaa enkä saa lääkevoiteita apuna nyt käyttää. Kasvatan nyt ns. omaa hiusväriä takaisin enkä aatellu raskauden jälkeen palata pikimustaan vaan johonkin vaalean ruskeaan vaikka aluksi. Mies ei tykkää mun hiuksista tai vaatteista nyt yhtään, mut yritän vaan kestää sen. Mut kyl se silti tuntuu vähän pahalta ja heikentää itsetuntoa ajoittain. Enkä kuulemma saa ees leikata hiuksia lyhyeks vaikka sitten pääsisin eroon tästä ns. juurikasvusta, jos mulla ois poikatukk pitkän tukan sijasta. Mua edelleen vaivaa pieni luottamuspula sen suuntaan, kun tuota puhelinriippuvuutta sillä on edelleen ja känny kulkee matkassa koko ajan. Toivon, että hän vois opetella olemaan ilman näitä teknisiä laitteita ees sit, kun vauva on syntynyt, jottei muksu opi samoja tapoja vaan sais isältään huomiota ja aikaa (vaikken minä saiskaan).

Nyt välipäivät mies käynyt töissä ja oon ollu itse kotona. Näin eilen yhtä kaveriani ja puhuttiin pääasiassa hänen koirastaan tai työasioista. Häntä mä olin joskus miettinyt kummiksi, mutta en voi enää pyytää. Hänellä on niin monta kummilasta jo ja muuten hän ei ole tippaakaan "lapsi-ihminen" eikä esim. halua omia lapsia. Ei kysellyt juuri mitään mun raskaudesta niin en halunnut alkaa hänelle sit kertomaankaan, kun tiedän, ettei häntä kiinnosta. Yks ilta taas pahoitin mieleni, kun oltiin käymässä nukkumaan ja mies sanoi, että oli aatellut uuden vuoden viettää kavereiden kanssa. Mietin vaan mielessäni, ettei hän voi vittu olla taas tosissaan! Kysyinkin, et ihan oikeesti ja tosissaanko oot tuollasta aatellut? Ja niin oli asia. Itsehän olin aatellut, et me paistettais viimein tuo kinkku silloin, tehtäs hyvää ruokaa kotona ja vietettäs ilta kotona herkkujen kera. Käytäs kattoo raketteja ja kateltas vaikka telkusta leffaa. Aiempina vuosina meidän uv:t on menny mm. muutossa tai ollaan käyty ravintolassa parina vuotena syömässä. Kuvittelin, että tää uus vuos ois miehellekin jotenkin vähän tärkeempi/erikoisempi päivä, kun meillä on vuosipäiväkin just tänään... Nyt tulee 6 vuotta yhdessä olemista täyteen. Mun on ihan turha näköjään oottaa mitään kukkia tai muistamisia tänään... Ilmeisesti hän ei nyt oo kuitenkaan lähdössä mihinkään, niin ainakin eilen sanoi. Mut eipä tuota voi viel tietää onko työpäivän aikana mieli muuttunu ja kaverit saaneet puhuttua ympäri.

Mun maha on kyl viime päivien aikana laskeutunut ja vauva varmaan kiinnittynyt, kun ollut sen verran paljon menkkamaista jomotusta. Tuntuu istuessa, et sylissä on kova keilapallo. Maha tullut ns. tielle istuessa, et joutuu istumaan jo jalat enempi harallaan. On myös päiviä, jolloin tuntuu, et maha on ihan koko ajan vähintään puolikovana/puolisupistavana. Onneks vauva ei syntynyt 2015 vuoden aikana vaan nyt voin jo sanoa, et pikkuinen tulee maailmaan vasta 2016 niin kuin pitääkin! Tänään rv 36+3 eli ei ole enää montaa päivää, kun vauva on jo ns. täysiaikainen eikä lasketa enää syntyessä keskoseksi :)


Oikein hyvää ja mukavaa uutta vuotta 2016 kaikille!

Toinen lääkärineuvolakäynti rv 35+0: synnytystapa-arvio ja painoarvio

Eilen meillä oli toinen lääkärineuvolakäynti rv 35+0. Samalla käynnillä oli tarkoitus tehdä synnytystapa-arviota ja odotimme kuulevamme myös painoarviota ja nopeaa ultrausta.

Käytiin ensin hoitajan luona. Katsottiin perusjutut eli paino, hemoglobiini ja verenpaine. Ne oli kaikki ok ja mun hemppa oli onneks kuukaudessa noussu satasesta lisäraudan avulla yli 120 :) Jee! Voin ehkä vähän nyt hellittää noiden tablettien syönnin suhteen ja ottaa niitä silloin tällöin, kun vaikealta tuntunut muistaa. Näköjään kannattanut kiinnittää huomiota siihen, et ottaa mammavitskut ja raudat ilman maitotuotteita tai tyhjään mahaan yöllä. Oon välillä juonu c-vitamiiniporetabletin vaan rautalääkkeen kaverina, kun c-vitamiinin pitäis tehostaa sitä imeytymistä niin ehkä sekin on sit auttanut paljon.

Lääkäri kyseli alkuun vointia ja miten rakenneultra oli mennyt. Sit kävin tutkimuspöydälle alapää paljaana makaamaan. Tunnusteli ekaks vauvan asentoa ja mittas sf-mittaa. Sf-mitta 34cm eli tasaisesti menee yläkäyrällä niin kuin aiemmilla neuvolakäynneillä on mennyt. Vauva edelleen raivotarjonnassa ja lääkärin mielestä oli jo aika alhaalla. Kiinnittymisestä ei maininnut mitään, mutta kai se sitä ehkä myös tarkoittaa. jos vauvan pää on alhaalla?

Synnytystapaa arvioidessa ja tunnustellessa lääkäri sanoi, että kyllä mun lantion pitäisi olla sen verran leveä sisältä, että normaali alatiesynnytys onnistuisi. Kyllä sen sit huomaa, jos ei alatiesynnytys ala etenemään tai jos siitä ei mitään tule mutta ensin yritetään normaalisti kuitenkin. Hirveen kiva tietää. Kiva ois koettaa pusertaa vauvaa ulos ensin päivä ja sit vasta luovutetaan ja mentäiski leikkuriin :D Kohdunsuu mulla oli vähän pehmentynyt ja kaulalla pituutta ainakin 2cm. Otti streptokokkinäytteen kans ja ilmoittelevat, jos se bakteeri löytyy. Sitä ei kuulemma hoideta nyt enää mitenkään ja vaikuttaa vaan synnytykseen, et sillon suojataan vauvaa saamasta tartuntaa.

Alapäätutkimuksen jälkeen hän päätti katsoa vähän ultralla painoarviota. Itse en ultran näytöstä juuri mitään erottanut, kun näyttö oli lääkäriin päin ja näin sitä vain viistosti hieman. Alkuun en näytöltä osannut hahmottaa, mihin kohti arvioidut viikot siinä tulevat, mutta sitten huomasin... Vähän kyllä alkoi mietityttää ja jännittää tulokset, kun lääkäri juuri vatsan ympärystä mittasi ja lukeman mukaan se vastaisi rv 38-39! :D Luiden mitatkin oli noi viikko isommat (36). Oisiko 4-5 mittaa ottanut eri puolelta vauvaa (pää, reisuluu, vatsa jne), joiden perusteella tuo painoarvio tehtiin. Taisi itse lääkärikin yllättyä, kun tulokseksi pamahti laskelmien jälkeen 3,2kg! Kuulosti täti yllättyneeltä ja päätti mitata vielä uudelleen. Uusintakerta ei juuri lukemaa muuttanut vaan saatiin silloin arvioksi 3,1kg. Tämä 3,1kg komeilee nyt neuvolakortissa vauvan tämän hetkisenä painona. Lääkäri kyllä sanoi, että painoarvio voi heittää noin puoli kiloa eikä ole ihan tarkka, mutta kyllä tuo meille (minulle ainakin) tuli yllätyksenä. Olin jotenkin aatellun, että tuon painoisena vauva sitten tammikuussa syntyy!

Lääkäri kehotti soittamaan neuvolaan ja varaamaan kolmen viikon päähän rv 38 uuden ajan. Häntäkin tais alkaa epäilyttämään, että jos tuo vauva vielä paljon kasvaa, et mahtuuko sittenkään alapäästä syntymään tai ainakin pitänee käynnistää sit tarpeeks ajoissa eikä päästää yli. Jäi mieleen lääkärin sanat, että ainakin, jos syntyy ennen rv38:aa niin normaali alatiesynnytys ei ole ongelma. Vähän alko nyt jännittää, miten iso vauveli siellä on kasvamassa. Miehen puolelta tainut periä pituutta ja painoa sit. Itse oon syntynyt kai reilu 3vk etuajassa n. rv 37 tienoilla ja painanut vai 2780g + pituus 46cm. Pikkusisko syntynyt täysaikaisena 48cm ja 3300g. Mies taas ollut 52cm ja vissiin reilu 4kg.
Mut kolmen viikon päästä siis edessä uusi paino-/synnytystapa-arvio, jos ei vauveli itse päätä tulla maailmaan jo ennen sitä. Kauhulla odotan, jos vauvan paino silloin huitelee jo 4kg tienoilla, et miten pahasti mun paikat tulee synnytyksessä repeemään. Jos siis joudun alakautta vauvan synnyttämään. Ultrakuvia ei saatu itselle mukaan tältä käynniltä.

Kyllä ollut alapää kipeä ja vihlonut paljon tuon tutkimuksen jäljiltä. Kävely oli eilen ja tänään vähän hankalaa, mutta jospa nuo kivut lähtis pois lepäilemällä. Kirjoittelen seuraavan kerran varmaan joulun jälkeen, kun on kyläilyt takana ja palattu arkeen. (Toivottavasti ei tarvitse tehdä tuttavuutta sairaaloihin joulun aikana. Sairaalakassin oon kyllä alustavasti jo pakannut ja ehkä saatan nakata sen varuilta auton kyytiin, kun lähdetään käymään jouluna yöreissu Mikkelissä...)

Mukavaa ja rauhaisaa joulun odotusta teille kaikille! <3

Parisuhdeongelmien päivitystä ja raskaden aikaisen masennuksen pohdiskelua

Heippa! En oo taas viikkoon jaksanut kirjoitella, kun olo on ollut niin väsynyt ja edelleen huonosti nukutut yöt verottaa voimia päivällä. Oon vähän mietiskelly, et tää väsymys yhdistettynä hormoneihin varmaan osaltaan vaikuttaa tähän mun ajoittaiseen alakuloiseen ja saamattomaan olotilaan. Miettinyt myös, et ei kai mulla oikeesti voi olla raskauden aikaista masennusta, et voiko tää olla lievää sellaista.

Yks ilta mulle tuli taas tosi paha mieli, kun mies vaan istu sohvalla musiikkia kuunnellen tabletti ja puhelin kourassa. Mulla ei ollut mitään tekemistä, kun olin jo kaikki ns. omat nettisivut ehtinyt selaamaan ja käymään läpi eikä mulla ollu ketään juttuseuraa. Mullakin on nyt puhelimessa whatsapp, mut ainoot keiden kaa siellä voisin jutella, on facebookin yhden mammaryhmän jäsenet. Ne kyl höpöttelee tuol whatsapp ryhmässä koko ajan, mut koen, että jään siitä vähän ulkopuoliseks ja et en jaksa niin paljoa olla jauhamassa raskaudesta ja vaivoista.

Menin sit itsekseni yläkertaan, kun tuli taas niin paha mieli ja itketti. Mies tuli jossain vaiheessa perässä ja pyys tulemaan sen kainaloon sängylle. Siinä sit itkeskelin ja avauduin sille, miten paha mieli mulla on ja miks oon niin surullinen. Kerroin, miten koen jääväni ulkopuolikseks/yksinäiseks sen seurassa, kun se viettää niin paljon aikaa omissa oloissaan ja sillä on kavereita ja juttuseuraa puhelimessa. Mulla taas ei oo ketään vaan ainoat, ketkä mulle soitteleekin on se ja äiti. Siskokaan ei enää pidä yhteyttä, kun asuu toisella puolen Suomea ja lähtee ihan kohta vaihto-opiskelee puoleks vuodeks toiselle puolelle maailmaa jne. Mies tuli ilmeisesti kans aika surulliseks, kun sekin alkoi itkemään. Itkeskeltiin yhdessä sit pitkään. Teki pahaa nähdä mies surullisena ja itkevänä.

Mulle tuli pari kertaa siinä tosi paha olo, kun mies sanoi mm. että se haluis mun vaan olevan onnellinen ja ettei se voi sitä mulle tarjota. Puoliks mä olin pelännytkin, että se sanois jotain tuollasta ja siks se mun sydämen lävistävä tikari ei tuntunu siinä hetkessä niin kivuliaalta. Pelkäsin jatkaako se tuota lausettaan siihen suuntaan, mitä syvällä sisimmässäni eniten pelkään. Ei jatkanut, mut musta tuntu että se jätti jotain sanomatta, et ihan kuin sanat/lauseet ois jääny vielä ilmaan roikkumaan. Kai se viittas kommenteillaan siihen, ettei se voi mulle kavereiks muuttua ja ehkä kokee osittain olevan syypää tilanteeseeni, kun meidän seurustelun alkuaikoina sen intin ja kaukosuhteen takia mun piti valita sen ja kavereiden/biletyksen väliltä.

Oisin toivonut kuulevani sen suusta vakuutteluja siitä, et se vielä rakastaa mua ja haluaa olla mun kanssa jne. Mut ei se sanonut mitään sellasta niin mun epävarmuus ei kokonaan kadonnut. Sanoin sille sit jossain vaiheessa myöhemmin, miten toivon sen sanovan sitten mulle suoraan, kun siitä alkaa tuntua, ettei se enää tykkää musta tai halua olla mun kanssa. Pessimistien minäni oli varautunut mielessäni siihen, että sanois siihen perään, et nyt siitä tuntuu siltä. Siinä ois ollu sille täydellinen hetki ja paikka kertoa, jos se ois vaikka alkanu kiinnostumaan muista tai jos ois ollu jotain tunnustettavaa. Mut ei, se sanoi vain Ok ja oli hiljaa. Sanoi sille viel, et mun itsetunto- ja -luottamus on nykyään siis näin heikoissa kantimisissa. Osittain mulle tuli nyt parempi olo, kun sain kunnolla avauduttua ja puhuttua sille ja sain viimein siltäkin puhetta takaisin. Mut kokonaan mun epävarmuus ei hälventynyt viel vaan viel jäi pieni pelko kytemään lähinnä noista sen tunnepuolen asioista, kun ei se niistä nyt mulle puhunut.

Tuon itkuisen keskustelun seurauksena mies lupas koettaa huomioida mua paremmin ja viettää vähemmän aikaa tabletilla/puhelimellaan. En halua rajoittaa sitä vaan tottakai hänellä pitää olla omaakin aikaa. Mun täytyy varmaan viel sanoa, miten toivoisin saavani enempi haleja ja rakkaudenosoituksia/hellyyttä vaikkei meillä nyt intiimiä kanssakäymistä olekaan (mun haluttomuuden, kipujen ja supistelujen takia), jotta mun ei tartte pelätä sen ajattelevan tätä meidän suhdetta vaan kaverillisena.

Mies ehdotti, et mun pitäis alkaa etsiä uusia kavereita. Joo'o, tiedän kyl, mut ei niitä kavereita noin vaan hankita tai löydy. Tässä mietin, et onkohan mulla masennusta, kun tuntuu niin ylivoimaisen uuvuttavalta koettaa lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin ja vaikka mennä tapaamaan heitä kaupungin toiselle laidalle. En oo mikään supersupliikki persoona vaan enempi sellanen kuuntelija. Uusien kavereiden ehkä ois hyvä olla puheliaita ja sellasia reippaita, jotta pääsis tutustumisessa alkuun. Oon niin kyllästynyt siihen, että jos koetan jotain keskustelua pitää yllä, kysellä asioita tai kertoa itse jotain niin sitten muut ei anna itsestään sitäkään vaan kaikki pitää nyhtämällä nyhtää heistä ulos. Ei sellaisten ihmisten kanssa voi rakentaa mitään syvällisempää ystävyyttä tai kaveruutta. Ja näitä pinnallisia tuttuja/kavereita mulle siis on vaan kertynyt ala-asteen jälkeen. Vaikuttaa varmaan myös, et mun aiemmat yritykset on aina päättyneet huonosti. Ei jaksaisi aina elätellä toiveita ja vain pettyä. Myös tuo viime vuoden suuri työpettymys vieläkin vaikuttaa ja on saanut mut paljon aremmaksi ja pelokkaammaksi. Pitäisi ehkä jossain vaiheessa kyl käydä juttelee näistä asioista psykologin tai jonkun ammattihenkilön kanssa. Ei se ainakaan mun oloa pahentais vaan helpottais.

Nyt meillä on mennyt ehkä vähän paremmin miehen kanssa tuon itkuillan jälkeen. Tai se vähän enempi kertoo, et keille se juttelee tai puhuu vaikka whatsappissa. Edelleen se kyl laittaa puhelinta piiloon, kun huomaan sen sitä käyttävän ja kääntää näytön niin etten vahingossakaan näe mitään. Mut eilen se kyl tuli pari kertaa antamaan mulle pusuja ja sanoi ohimennen, että se rakastaa mua. Katteli myös taas isompaa kämppää meille. Ja on töistä laittanut edes yhden viestin mulle siellä whatsapissa tyyliin toivotellut hyvää huomenta ja kysyny oonko jo herännyt. Et ehkä mun pitää vaan uskoa ja luottaa siihen :) Kauheeta miten jotenkin mun kyylätutka vaan aktivoituu aina, jos se lähtee yksin lenkille tai sanoo menevänsä kaverin luokse leffaa katsomaan. Pieni ääni sisälläni epäilee, puhuuko se totta vai huijaako. Mut pitää vaan karkottaa noi tyhmät ajatukset mielestä. Alku- ja keskiraskaudesta vähän jo ihmettelinkin, kun en itse huomannut, et ois ollu mitään raskaushormonien aiheuttamaa mielenmyllerrystä ta itkuisuutta. Ehkä nuo hormonit on alkanut sekoittaa mun päätä vasta nyt lopussa. Tulee kuitenkin aina parempi mieli, kun on saanut purkaa ajatuksiaan ees tänne blogiin kirjoittelemalla. En vaan halua ainakaan vielä sanoa mitään masennusepäilyistä neuvolassa, etten leimaudu tai joudu mitenkään "erityisseurantaan" jne...

Pieniä ongelmia parisuhteessa ja kavereiden kaikkoaminen

Otsikon mukaisesti aion tänään kirjoittaa mulle itselleni nyt erittäin ajankohtaisista aiheista ja käsitellä näitä purkaakseni omaa pahaa oloani. Oon nyt muutamana yön unettomana tuntina ehtinyt miettimään ja vatvomaan näitä asioita mielessäni liikaa. Oon nukkunut tosi huonosti taas koko viikon ja varmaan väsymyksen vuoksi mieli/olo on vähän alakuloinen ja surumielinen. Oisin mut on nyt vallannut kovin yksinäiset tunteet ja mietteet.

Oon ollut hieman surullinen siitä, millainen meidän parisuhde nyt on. Kun ollaan yhdessä kotona, kumpikin viettää enimmäkseen aikaa tabletilla/tietokoneella/puhelimella. Mies osti vähän aikaa sitte uuden PS4:n ja sillä pelaaminen on mulle yleensä ihan ok, jos ei ihan joka päivä ja koko ajan ole pelaamassa. Enempi syypää mun surulliseen oloon on se, kun hän otti syksyllä uuden älypuhelimen myötä käyttöön whatsupp-sovelluksen ja nyt ei voi mennä edes vessaan tai nukkumaan ilman puhelinta tai sovelluksessa viestittelyä.

Mulla itsellä ei ole whatsuppia käytössä enkä ole perehtynyt siihen juurikaan. Tiedän, että hänellä on siellä kaveriporukkansa ja työporukkansa kanssa keskusteluryhmät ja ainakin niissä viestittelee aktiivisesti. Mua loukkaa, et puhelin menee nykyään mun edelle. Jään sille kakkoseksi. Illalla nukkumaanmennessäkin puhelin on se viimeinen asia, mitä mies katselee ja luestelee. Kaipaisin itse sitä, että makkari ois rauhotettu näistä älyvempeleistä ja puhelinta käytettäisiin korkeintaan herätyksen laittamiseen. Joudun nykyään ruinaamaan sitä, että mies tulisi halaamaan tai hellittelemään mua. Intiimiläheisyys on vähentynyt tosi paljon raskausaikana, osittain siksi, et mulla ei oo ollu seksihalua yhtään ja enkä nyt loppuajasta varsinkaan jaksa aatellakaan mitään sellasta. Mulla on nykyään jatkuvasti jo ennakoivia supistuksia ja alavatsa niin kipeä, etten pysty rentoutumaan tai saamaan niitä pois mielestä. Jokainen kaipaa silti läheisyyttä ja kosketusta ja ärsyttää, kun mun pitää olla aina nyt se, joka sitä pyytää tai vaatii. Mies ei ikinä ole se, joka tulis vaikka ees sohvalle mun kylkeen kiinni istumaan tai alkais silitellä mun päätä vaan aina toisinpäin.

Tuon läheisyyden vähentyessä mieleen on väkisin hiipinyt mustasukkaisuus. Olen vähän mustasukkainen puhelimelle ja ihmisille, joiden kanssa hän sen kautta viestittelee. En voi täysin luottaa mieheeni nyt, kun hän käyttäytyy nykyään niin salamyhkäisesti puhelimensa kanssa! En ymmärrä miksei hän voi vastata ja kertoa kenelle tai mistä aiheista juttelee siellä. Laittaa usein puhelimensa hetkeksi pois, jos kysyn kenen kanssa juttelee tai tulen lähelle silloin, kun hänellä on siellä viestittely tai viestien lukeminen kesken, etten vain näe vahingossakaan mitään. Tulee väkisinkin olo, että haluaa salata jotain... :'( Tunnen oloni niin ulkopuoliseksi. Haluan luottaa häneen ja uskoa, että viestittely on harmitonta ja on vain kavereiden välistä. Mutta en vaan voi mitään, että tiettyinä hetkinä pelkään sen olevan jotain ns. väärää, kun hän ei suostu siitä kertomaan ja salailee sitä ja se on niin jatkuvaa. Ei hänkään varmasti voi väittää, ettei ole yhtään epäilyttävää, jos pitää ottaa puhelin mukaan jopa vessaan tai suihkuun ja viestitellä sielläkin. Ja puhelin pysyy siis lähellä ja kourassa koko ajan kotona niin makkarissa, lenkille lähtiessään kuin ruokakaupassa käydessä. Oon kyllästynyt huomauttamaan siitä jatkuvasti.

Ehkä on myös vilkkaan mielikuvituksen ja raskaushormonien tuotosta, mut yllättävän usein on alkanut tulla näitä "kauppa venähti töissä" ja mies tulee kotiin jopa tunnin myöhässä, yleensä puolituntia (On puhelinmyyjänä). Kaipa ne siellä töissä sit soittelee jotain maratonpuheluita asiakkaille. Normaalia on toki, että käy nykyään yksin reilun tunnin lenkeillä, kun ei musta ole enää kävely- tai lenkkiseuraksi. Firman pikkujouluissa hän viihtyi aamuun asti työkaverinsa (mies) luona tullen kotiin vasta kellon ollessa liki puoli kuusi. Jonkun epäilykset ois voineet herätä siitä, että villakangastakki oli täynnä jonkun vaalean koiran karvoja ja työkaverilla lemmikkinä musta kissa. Huomasin seuraavana päivänä takin karvat ja ihmettelin, mistä ne on oikeen tulleet. Ei osannut sanoa... Tuli sellainen olo, että tiesi, mutta ei kertonut. Kyllähän itse ainakin muistaisin, missä oon viime päivinä kulkenut ja mistä ne ois voineet tulla. Kai nää on kaikki ihan normaalia ja mulla ei oo syytä huoleen. Mut pessimistinen ja mustasukkainen puoliskoni kyllä osaa näiden perusteella luoda mielen perukoille muutamia mörköjä ja kuvitelmia, jotka horjuttaa luottamusta...

Kumpa toi mies tajuis, miten toi puhelimen käyttö ja salaileva käytös mua loukkaa ja miltä se voi pahimmillaan näyttää. Oon koettanut keskustella asiasta hänen kanssaan, mutta huonolla menestyksellä. Kokee mun varmasti vain nalkuttavan/valittavan aiheesta ja menee aina puolustuskannalle (hermostuu). Luulee myös varmasti nyt, kun jatkuvasta viestittelystä oon valittanut, että yrittäisin urkkia hänen puhelintaan tai viestittelyään. Haluan luottaa häneen, mutta pessimistisen ja masentuvaisuuteen taipuman luonteeni vuoksi pelkään valmiiksi aina myös pahinta. Sit jos jotain pahaa paljastuu niin oon osannu varautua siihen jo valmiiks ees osittain. On ok, jos kertois tai näyttäis mulle keiden kaa juttelee. Ei tartteis sen enempää kertoa. Loukkaa vaan, jos ne muut kaverit/tuttavuudet on niitä, joille purkaa mieltään ja sydäntään mun sijasta. Loukkaa se, ettei vaan voi kertoa tai vastata, jos häneltä jotain kysyy. Tiedän, että häntä stressaa ja ahdistaa vauvan syntymä ja tää perhetilanteen muutos. En oo miehelle nyt saanu sanottua, miten yksinäiseltä mun olo on alkanut tuntumaan. Hänellä on selkeästi sosiaalistaverkostoa eli ihmisiä (kavereita,työkavereita jne. ), joille viestittelee ja juttelee. Mulla ei ole nyt enää muita kuin hän. Oon nyt viime viikkoina huomannut, miten mun vähätkin kaverit on kaikonneet. Sen verran "sinisilmäinen" aion nyt olla, etten koeta urkkia hänen puhelintaan ilman lupaa tai päästää mustasukkaisuuden peikkoa valloilleen. Mut kyllä tästä aiheesta täytyy vielä keskustella, koska tää vaivaa mua liikaa ja mulla on niin paha olla. Alan olla aika väsynyt.

Kavereiden kaikkoamisesta olin kuullut jo ennakkoon. Monet esikoisen saaneet mammat on kertoneet, miten kaverit on vähentyneet ja karsiutuneet raskausaikana. Se ei mulle tullut siis yllätyksenä. Oon itse huono pitämään yhteyttä ja mulle on aiemmin riittänyt se, että on nähty vaikka vaan pari kertaa vuodessa joidenkin kanssa. Viikonloppuna huomasin, et mun ala-asteen aikainen kaveriporukka, jonka kanssa pidetty kerran tai pari vuodessa tyttöjen iltoja ja pikkujoulut, oli ollut keskenään pikkujouluilemassa eikä mua oltu pyydetty edes mukaan. Se satutti. Tiedän, että ollaan pidetty vähän yhteyttä, mutta se etteivät he olleen edes pyytäneet mua mukaan, sai mut surulliseksi. En varmaan pidä heihin enää mitään yhteyttä. Kellään heistä ei ole lapsia ja taitavat olla kaikki sinkkujakin. Ollaan kasvettu nyt selkeesti erilleen ja elämäntilanteet ei taida enää osua arvomaailmoineen yhteen. Myös pari muuta kaveria on lopettanut yhteydenpidon. Yhdellä ystävälläni ei kuulemma ole aikaa edes pieneen kahvittelutuokioon ennen tammikuun puolta väliä "joulu- ja työkiireiden vuoksi". Nyt mammalomalle jäädessäni mulla ei siis ole ketään, jonka voisin pyytää luokseni kahvittelemaan tai jonka luokse voisin itse mennä. Pitäisi koettaa löytää uutta seuraa ja jotain mammakavereita, joilla olisi samat elämäntilanteet menossa sitten, kun vauva on syntynyt. Mies on siis ainut ihminen kenelle voin päivisin jutella ja siksi oon ollut nyt niin surullinen/masentunut hänen käytöksestään ja en kestäisi, jos hän mua jotenkin pahasti loukkaisi... Varmaan tää kaikki on vaan ylireagointia ja johtuu hormoneista sekä jatkuvasta väsymyksestä.

Synnytysvalmennus ja synnytysvideo

Käytiin KYS:llä synnytysvalmennuksessa nyt jo, koska seuraava kerta olisi ollut vasta tammikuun 9. päivä ja siitä olisi ollut enää pari viikkoa laskettuun aikaan. Ei uskaltanut jättää viime tippaan, kun ajateltiin tuon valmennuksen kuitenkin olevan ensisynnyttäjälle hyödyksi ja sisältävän paljon tarpeellista tietoa.

Mua vähän kotona ehkä jo ahdisti lähteä sinne eikä olisi huvittanut. Mietitytti myös tilaisuuden luonne (2,5h luento auditoriossa) ja se miten siellä ajan saa kulumaan. Toivoin, ettei olisi tupaten täynnä ja hirveästi ihmisiä paikalla. En nykyään tykkää yhtään ihmispaljoudesta ja väkijoukoista.

Mentiin ajoissa Kysille. Jätettiin auto parkkihalliin ja taivastelin kalliita pysäköintihintoja (1€/30min eli vähintään 5€ parkkimaksua tuosta tilaisuudesta). Paljon näkyi masun kanssa taapertavia pareja ja oli helppo tunnistaa, ketkä oli auditorioon menossa, kun ei tuolla lauantaipäivänä muuten sairaalan normaaleja ajanvarauspotilaita ole lainkaan.

Auditorio ei onneksi ollut kovin täynnä ja saatiin istua väljästi omassa rauhassa. Muutaman puolitutun naaman bongasin joukosta; Asiakaspariskunta entiseltä työpaikaltani sekä eräs kaverinkaveri/myyjäkollega, jonka tapasin vuosi sitten kaverini polttareissa/häissä. Hassua, että olimme tuon kaverinkaverin kanssa nyt lähes samassa vaiheessa raskaana. Hän ei kyllä näyttänyt minua tunnistavan tai muistavan, joten enpä sit mennyt juttelemaan.

Tilaisuus alkoi aika tylsästi. Joku kätilö luki tekstiä suoraan dioista ja en oikein saanut siitä mitään uutta irti. Olin jo tietoinen esimerkiksi siitä milloin pitää lähteä sairaalaan ja mitkä merkit viittaavat synnytyksen käynnistymiseen. Miehelle varmaan tuli taas paljon uutta tietoa, joten toivottavasti hänelle jäi jotain mieleen. Aika tuntui matelevan. Kätilö näytti myös muutaman kuvan synnytyssaleista ja potilashuoneista. Ne näytti ihan kauheilta. 90-luku pompsahti silmille. Kysille on valmistunut nyt uusi hieno Kaari-sairaala ja synnytystilat ovat uusittuja ja moderneja, mutta niistä ei ollut vielä kuvia kuin vain pari lähes kalustamatonta. Nekin näyttivät mun silmiin ikäviltä kirkkaanpunaisen kiikkutuolin ja ammeen kanssa. Miksi ihmeessä sinne on pitänyt valita verenpunaiset huonekalut? Mua ois rauhoittanut nähdä kuvissa sinisen, valkoisen ja harmaan sävyjä punaisen, keltaisen ja vihreän sijaan. Potilashuoneet ja synnyttäneiden osastot sijaitsevat vanhalla puolella ja näyttivät kyllä aika ankeilta. Mun täytyy kyllä toivoa perhehuonetta ja toivoa, että silloin, kun olen synnyttämässä, ei ole ruuhkaa. En halua vierustoverin kanssa jaettua huonetta ja kaipaan takuulla sitä, että mies ois mun ja vauvan kanssa myös yöllä tukemassa/auttamassa. Oli myös ikävä kuulla, että kaksi huoneista sijaitsee vastapäisellä naistentautien osastolla. Ei oikein houkuttelisi joutua sinne, kun muistuttaisi abortista. Onneksi sinne puolelle laitetaan kuulemma yleensä nopeasti kotiutuvia uudelleen synnyttäviä, mikäli on tarvetta.

Mua jotenkin vähän ahdisti koko ajan. Itkettikin vähän tai oli sellainen paha olo. Räpelsin käsiäni; kynsinauhat ja kynnet sai kyytiä ja meni kauheen näköiseks tuon tilaisuuden aikana, kun mulla on pakkomielle räpeltää jotain enkä voi vaan istua nätisti paikallani. Mies koetti pitää mua kädestä kiinni, etten vois terrorisoida käsiäni koko ajan, mutta ei oikein onnistunut. Eka tuntu käsiteltiin synnytykseen liittyviä aiheita. Sit saatiin ne käsiteltyä ja toivoin väliaikaa/taukoa jo. Joku mies oli kattanut kahvikuppeja aulaan auditorioon tullessamme ja elättelin toiveita kahvitarjoiluista. Mut sit kätilö sanoikin, että nyt katsotaan sitten tuo synnytysvideo, joka on kuvattu sairaalassamme.

Synnytysvideon aluksi kätilö varoitteli, että on normaalia herkistyä ja hänellekin aina meinaa tulla tippa linssiin vaikka on videon nähnyt lukemattomia kertoja. Mua miltei itketti jo valmiiksi. Tiesin jo siinä vaiheessa, että en pysty pidättelemään itkua enää kauaa. Oli ahdistavaa katsoa videota. Ensin oli kuvaa tavallisesta pariskunnasta koirineen lenkillä jne. Sitten oli kuvattu, miten he saapuu sairaalaan ja asettuu ns. taloksi sinne eli vaihtaa sairaalakamppeet ja menee huoneeseensa oottelee synnytyksen etenemistä. Välillä kuvattiin kelloa; miten aika vaan kului ja kesti ennen kuin synnytys lähti kunnolla käyntiin. Sitä odotellessa nainen mm. kävi ammeessa, mies hieroi selkää ja makoilivat sängyllä jne. Mua ahdisti ajatella meidät heidän tilalleen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun varsinainen synnytysvaihe oli käynnissä ja naisella oli kipuja. Mun teki pahaa katsoa sitä ja koetin olla itkemättä. Pelkään jotenkin kipua ja etukäteen jo kammoan tilanteita, joissa muhun tulee sattumaan. Kuvittelin itseni siihen tilalle ja mietin, että tulen itse näyttämään ihan samalta ( eli kauhealta/tuskaiselta/kärsivältä), jos normaalisynnytys mulle suodaan. Synnytysympäristö ei näyttänyt viihtyisältä ja koko tilanne näin ulkopuolisena näytti epämukavalta. Oli myös todella piinallista nähdä ja kuvitella, miten pitkältä ja tuskaiselta aika esimerkiksi tuntuu, kun vauvan päätä koetetaan saada syntymään. Kauheaa nyt kuvitella, jos synnytyksessä meneekin kaikkine vaiheineen tosi pitkä aika vaikka vuorokausi! Itselle oli yllätys myös, miten oudolta juuri syntyvän vauvan pää näyttää. Se oli väriltään ihan harmaa. Itkin jo siinä vaiheessa, kun vauva ei ollut kokonaan syntynyt ja sitten itkin lisää, kun videolla vanhemmat saivat ensimmäistä kertaa vastasyntyneen syliin. Mulle yllätyksenä tuli sekin, että vauvan pää on synnyttyään niin epämuodostunut ja pitkulainen. Voinkohan saada oman lapsen näkyville vasta sitten, kun se on puhdistettu ja väriltään ns. normaali. Huomasin sivusilmällä miten mun vieressä mies näytti pyyhkivän kyyneleitä vauvan synnyttyä ja viimestään siinä vaiheessa romahdin totaalisesti hiljaa itkemään.

Video loppui pian sen jälkeen. Kätilö sanoi, että nyt pidetään pieni tauko ja suurin osa ihmisistä lähti käymään vessassa tai jalottelemassa. Ei ollut kahvitarjoilua. Mä koetin kasata itseäni videon jäljiltä, mutta se oli vaikeaa, koska olin niin ahdistuneessa mielentilassa ja oli ns. paha olla. Muutama muukin kyllä pyyhki varmasti kyyneliään ja kuulin salista muutamia niiskauksia, mutta olin luultavasti ainut, joka reagoi videoon noin "pahasti". Mies piti mua kädestä ja pyyhin silmiäni nenäliinalla. Sain kuiskattua miehelle, että mulle tuli tosi ahdistunut olo videosta. Toivoin, ettei ripsiväri leviäisi ja muut huomaisi poistuessa, miten olin itkenyt. Istuttiin koko tauko (oisko ollut vartti) paikoillamme ja mä kasailin itseäni sen ajan. En osannut etukäteen aatella, että tää synnytysvalmennus jotenkin laukaisis mussa noin voimakkaan reaktion. En ole aiemmin miettinyt synnytystä vielä lainkaan, ihan tarkoituksella en oo sillä asialla mieltäni vaivannut. Oon ajatellut, että luotan siihen, että kaikki tulee menemään niin hyvin kuin mahdollista ja kätilöt/lääkärit osaa sit sairaalassa neuvoa ja opastaa parhaiten. Et ehkä sitten voi vähän synnytystä ennakkoon miettiä, kun selviää synnytystapa-arviossa onko normaalisynnytys vai sektio omalla kohdalla todennäköisempi vaihtoehto.

Tauon jälkeen käsiteltiin lyhyesti vauvanuken avulla mm. vauvan kylvetysasentoa ja sitten pidempään imetystä eikä mulla ollut enää niin ahdistunut olo kuin luennon ekalla puolikkaalla. Mietin tuleeko mulle haasteita vauvan oikeaoppisessa kanniskelussa ja niskan tukemisessa mm. kylvetyksen ja vaipanvaihdon aikana. Meillä ei ole ahtaassa kylppärissä mahdollisuutta hoitopöytään ja pesukonekin on kapea päältä täytettävä, ettei sen päälle voi vauvaa laskea. Hoitotaso tulee pinnasängyn päälle ja siitä on vähän pitkä matka vessaan pyllynpesulle. Noh kaipa nuo hoitorutiinit muodostuu sit käytännössä ja vasta sitten selviää, miten ne meillä hoidetaan ja missä se vaippa vaihdetaan jne.

Imetyksestä; Vähän outoa oli nähdä kuvaa/videota, missä vastasyntynyt itse osaa hamuilla tiensä äidin tissille ja laittaa nännin suuhun. Olin luullut, että imetyksessä tarvitaan ekallakin kerralla äidin apua ja tissi pitää vaan tyrkätä vauvan suuhun. En tiennyt, että vauvat vaistomaisesti vois itsekin osata/hoksata sen! Imetysosio meni vähän ohi, kun saliin oli laitettu samaan aikaan kiertämään vauvanukke, jolla jokainen sai kokeilla sitä kylvetysotetta ja kanniskelua. Taisin pärjätä paremmin kuin mies. Se ei oikein kuulemma uskaltanut edes nukella kokeilla, miten sitä vauvaa voi sylissä pitää tai kantaa :D Aika pöljä, ois vaan rohkeesti kokeillu niin ei ois sitten ehkä arastellut tulevaa niin paljon. Sitä tais vähän pelottaa se nukke, kun oli niin oikean näköinen ja kokoinen. Kumpikaan meistä ei ole siis koskaan aiemmin pitänyt käsissään vastasyntynyttä (ei ainakaan muistikuvia ellen sit pikkulapsena ole saanut opastetusti(valvotusti pitää pikkusiskoa sylissä). Luulen, että meillä se tulee olemaan mies, jolta nuo vauvan kanniskelut ja pesut hoituu luonnollisemmpin, kun sillä on niin paljon isommat ja tukevammat kourat. On saanut harjotella meidän kissalla sylissä kanniskelua ja se sujuu siltä paljon paremmin kuin multa niin kyllä varmaan vauvakin tuntee olonsa turvalliseks sen käsissä, mikäli mieheltä vaan itseltä rohkeutta löytyy :) Mut ehkä mun äidinvaistot alussa opastaa sen verran paljon, et vauvaa oppii nopeasti käsittelemään oikein. Mieheltä se ehkä vaatii enemmän rohkeutta, kun heille ei synny samanlaista kontaktia/sidettä vauvaan synnytyksen tai imetyksen kautta.

Tilaisuus loppui vähän myöhässä. Olin vielä elätellyt toiveita, et ois ollu kahvitarjoilu ees tilaisuuden lopuks mutta ei. Siellä ne kahvikupit nökötti tyhjinä aulassa jotain toista tilaisuutta varten. Höh. Mulla oli vessahätä, mut päätin käydä vasta kotona, kun audiotorin vessoissa ois varmasti jonot ja nyt ehdittäisiin juuri poistumaan parkkihallista 5€ pysäköintimaksulla ennen kuin se vaihtuu seuraavan puolituntisen puolelle ellei lippukassalla ole pitkää jonoa. Ehdittiin, jäi ehkä 1-2 minuutista kiinni, ettei ois menny yhtä euroa lisää. Säästö se on pienikin säästö :D Outoa oli, ettei lippuautomaatti kuulemma pyytänyt miehen pankkikortin pinkoodia vaan otti maksun suoraan (niin mies ainakin väitti).

Näin jälkiviisaana olisin jättänyt tilaisuuden väliin. Se vain lisäsi ahdistusta ja pelkoa synnytystä kohtaan vaikka aiemmin en sellaista ollut kokenut. Päätin, että koetan unohtaa koko luennon enkä mieti synnytystä vielä ollenkaan. Jos joku muu on yhtä herkkä kuin minä tai luulee mahdollisesti ahdistuvansa synnytyksen ajattelemisesta/näkemisestä jne. niin suosittelen jättämään tuon synnytysvalmennuksen väliin. Siellä ei tullut niin paljoa uutta tietoa, jota en olisi etukäteen jo netistä saanut selville tai mitä ei nopealla googlaillulla saisi tietoonsa. Synnytyspelkoa tuo ei ainakaan mun mielestä lievennä, et sellaisesta kärsiville en suosittele osallistumista. Pikemminkin aloin pohtia, pitäiskö ehkä varata aikaa synnytyspelkopolille, mikäli synnytystapa-arvion tuomio on selkeästi normaalisynnytys. Tällä hetkellä toivon suunniteltua sektiota.

Muutama maha- ja napakuva rv 30

Muutama masukuva tähän väliin viime viikolta, kun starttasi rv 30. Laiskasti olen jaksanut mahasta kuvia ottaa, kun edellisistä oli jo varmaan pari kuukautta aikaa
Mun maha on tosiaan ihan pallo ja napa pullahtanut jo aikoja sitten ulos.



Mun napa osoitti pullahtamisen merkkejä jo loppukesästä ja syyskuun alussa otin edellisen kerran kuvan navastani. Silloin se oli jo selkeästi vähän pullahtanut ulos kuopastaan ja toivoin, ettei se pullistuisi enempää -->
Oli siis turha toive, ettei napa pullahtaisi. Mielenkiinnolla seuraan miten sille käy raskauden jälkeen... Ihanasti on raskauden aikana myös tullut tuollaisia hentoja vaaleita karvoja alavatsaan. En ainakaan ennen raskautta huomioinut, että mulla noin pitkiä ois siellä kasvanut tai sit vaan nyt korostuu paljon selkeämmin :D

Linea negra mulla myös on nyt navan yläpuolella alapuolen lisäksi, mutta se ei valitettavasti tahdo erottua noista kuvista. On sen verran himmeä, etten ole saanut sitä selkeästi ikuistettua kuviin. Navan alle Linea negra piirtyi jo ihan alkuraskaudesta oisko ollut rv 6+ jälkeen ja nyt tuohon navan yläpuolelle on tullut vasta rv30 kieppeillä.

Neljäs neuvolakäynti rv 31+1

Meillä oli eilen neljäs neuvolakäynti tämän raskauden aikana. Mies tuli mukaan, kun on halunnut osallistua joka käynnille :) Oltiin taas varattu aamun ensimmäinen aika, jotta mies ei myöhästyisi töistä paljoa.

Neuvolan täti kyseli alkuun taas vointia ja kuulumisia. Kerroin, että olen vielä pystynyt töissä olemaan ja vain yhden päivän olin viime perjantaina sairaslomalla, kun olin niin väsynyt ja vatsaa kivisti. Kehotti soittamaan hänelle tai avoimeen neuvolaan, jos tuntuu, että töissä ei enää pysty olemaan niin varaa sitten aikaa lääkärille sairaslomaa varten.

Verenpaine oli mulla omalla tasolla eli hyvä (102/67), pissanäyte oli ok (olin taas laittanut herätyksen varuilta keskelle yötä, jotta ei tarvi kotona käydä herättyään ja pissatesti onnistuisi neuvolassa).Painoa neuvolan vaa'alla nyt 53.3kg, mikä on tasan 10kg enemmän kuin ensimmäisessä neuvolassa (10.6.2015 lähtöpaino 43,3kg). Edelliseen neuvolaan verrattuna painoa tullut nyt n. 3kg lisää, mikä on kyllä mulle paljon. Osasyynä oon itse huonoine syömiseni, kun oon vedelly töissä urakalla namia naamariin työpäivien aikana...
Hemoglobiini oli tippunut edelliseen mittaukseen ja oli nyt noin 100. Sain käskyn alkaa syömään lisärautaa. Varmaan tää väsymys ja viime viikon huono olo/huimaus töissä johtuu osittain tuosta hemoglobiinista. Vähän ihmetyttää miks ei tuota lisärautaa aloitettu jo syyskuun käynnillä, kun silloin hemppa oli 113. Toivottavasti rautatabletit alkaa nopeesti auttamaan. Vaikeuksia vaan tuottaa muistaa ottaa ne tyhjään vatsaan ja niin, ettei mitään maitotuotteita söisi pariin tuntiin. Nytkin otin herättyäni tabletit, mutta en jaksanut odottaa kuin n. puoli tuntia ennen kuin söin aamupalaleivät juustolla.

Kuunneltiin pikkuisen sydänäänet. Syke pyöri 150 kieppeillä ja oli aika tasainen. Vauva ei potkiskellut tutkimuksien aikana vaan taisi olla unessa. Neuvolan täti tunnusteli vatsaani ja arveli pikkuisen edelleen olevan raivotarjonnassa pää alaspäin. Vähän taisi supistaa tunnustelun aikana ja täti sanoi mun olevan hieman supistusherkkä. Kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta oli nyt 30 (rv 31) ja yläkäyrän tuntumassa siis edelleen. Nätisti kulkee käyrä omalla linjallaan tasaisesti ja sen perusteella ei syytä huoleen vaikka yläkäyrää noudattaakin. Täti arveli edelleen, että mun pienen koon takia masu/kohtu on joutunut kasvamaan noin voimakkaasti ulospäin. Varasi mulle kuitenkin ajan synnytystapa-arvioon seuraavan neuvolalääkärin yhteyteen. Pääsen siis ilmeisesti näkemään masuasukin ultrassa ehkä vielä kertaalleen ennen syntymää! :) Vähän jännittää, mitä synnytystapa-arviossa tulee tulokseksi. Ennakkoon, kun olin tietämättömänä ajatellut suoraan päätyväni sektioon kapean lantioni takia, ja sen olevan itselle ns. helpoin/kivuttomin tapa synnyttää. Mutta nyt on joutunut pohtimaan tuota normaalia synnytystä todennäköisenä vaihtoehtona, kun ei kerta voi ulkoapäin arvioida, mitenkä väljä lantio on sisältäpäin ja mahdollistaako synnytyksen alakautta.

Kysyin muutamasta mua mietityttäneestä asiasta. Viimeksi sokerirasituksen tuloksista puhuttaessa muisteltiin miehen kanssa vikan arvon olleen 6,2 mutta äitiyskorttiin oli merkitty rasituksen kaksi vikaa arvoa samoiksi eli 8,2. Pyysin nyt korjaamaan, mutta täti sanoi, että arvot oli oikeastikin olleet samat! Eli oltiin miehen kanssa kuultu/ymmärretty väärin. Aika erikoiselta kuulostaa, että 1h ja 2h rasituksen arvo pysynyt samana :O Noh, onneks ei tullut radi-diagnoosia kuitenkaan. Sit kysyin synnytysvalmennuksista, kun täti ei viime neuvolassa niistä muistanut mainita mitään, mut sitä edeltävässä mainitsi. Täälläpäin seuraavat valmennukset on kuulemma 21.11., 5.12. ja 9.1. Toi meidän neuvolatäti on vähän sellainen hömelö niin en sit siinä kehdannu korjata, että tuo eka aikahan on jo mennyt viime viikolla! :D Mennään sit seuraavaan eli joulukuun alussa, kun toi tammikuinen aika kuulostaa liian myöhäiseltä. Tuosta tammikuusta ei oo laskettuun aikaan jäljellä kuin reilu kaksi viikkoa niin liippaa turhan läheltä. (Itse olin siinä vaiheessa jo syntynyt, kun synnyin kolme viikkoa etuajassa). Lisäks täti kysyin käynnin alussa ollaanko aateltu influenssarokotukset ottaa ja lupas palata aiheeseen myöhemmin, kun sanoin, että mietin vielä asiaa. (Mies on sellaisen ottanut jo työpaikallaan). Mut eipä muistettu influessa-asiaan palata ja itselle tuli rokotus mieleen vasta kotona. Täytyy vielä mietiskellä ottaisinko sen vai en.

Tänään on tasan 2kk laskettuun aikaan ja mun seuraava käynti neuvolassa on vasta ensi vuonna! Sain ajan sinne loppiaisviikolle. Ei nähnyt tarpeelliseksi laittaa mulle aikoja ennen sitä, kun kaikki on nyt mennyt niin hyvin ja joulupyhien takia aikoja on vähän huonosti. Onneksi tuossa välissä on tuo neuvolalääkärikäynti/synnytystapa-arvio jouluviikolla. Siihen on aikaa noin 4 viikkoa. Silloin olen jo päässyt viralliselle äitiyslomalle töistä eli aika pitkällä alkaa tämä odotusaika olla! Kolme viikkoa vielä sinniteltävänä töissä, onneks aika taitaa mennä nopeasti, kun on niin paljon töitä ja kiireitä tässä ennen sitä. Mulla on tällä viikolla työvireilta ja mennään katsomaan stand uppia ja sen jälkeen syömään. Ens viikolla on mun synttärit ja täytän 26. Sit on myös se synnytysvalmennus viikonloppuna eli aika paljon kaikkea lähipäivinä. Toivottavasti mun ei tarvi olla yhteyksissä neuvolaan ennen noita aikoja. Kuukauden päästä on jouluaattokin jo ohi eli aivan varmasti aika hurahtaa todella nopeasti jouluun! :) Täytyypä muistaa hommata itselle joku halpa suklaakalenteri niin menee joulukuu vieläkin nopeammin luukkuja aukoessa ;)

Eka saikkupäivä raskauden aikana

Päädyin hakemaan tälle päivälle sairaslomaa. Eilinen työvuoro meni jo vähän puolikuntoisena, kun parina yönä nukkunut vähän huonosti ja sitten yllättäen puolessa välissä vuoroa alkoi huipata. Kävin pian sen jälkeen tauolla ja huimausta ei oikestaan loppuillan aikana ollut, mutta muuten oli vähän huono/paha olo ja tuli kuumotuksia.

Mulle tulee noita kuumotuksia nyt raskauden aikana töissä kiusallisesti, jos esim. sählään kassalla tai joudun jotain normaalista poikkeavaa tekemään (esim. teen asiakkaalle kuitinkorjauksen tai tulee joku yllättävä kommentti/palaute). Lehahdan siis vissiin ihan punaiseksi, kun iskee kauhea kuumotus kasvoille. Punastun normaalistikin helposti niin tämä on aika kiusallista. Välillä alkaa kuumottaa vaan ihan normaaleissakin tilanteissa, varsinkin jos asiakkaana on nuori mies tai joku puolituttu. Joskus ennakoin jo etukäteen ottamalla työtakin pois ja vähentämällä vaatetusta, jos aavistan, että kohta varmaan tulee tukalat paikat. Mut sit tulee näitä ylläritilanteita. Toivon vaan jälkikäteen, etten olis näyttänyt ihan tulipunaiselta tai ettei asiakas luule, että punastuin siksi, kun oisin hänestä kiinnostunut :D Peilistä en ole itseäni näissä tilanteissa onneksi nähnyt!

Mut palatakseni saikkuun; en saanut yöllä nukuttua hyvin ja neljän jälkeen pyörin vain sängyssä. Tuli supistuksia ja mahaa vihloi. En ole varma oliko ne supistukset välillä oikeita vai vaan harjoitussupistuksia. Veikkaan molempia. Maha kovettui tosi helposti ja usein ja samalla myös vihloi alavatsaa. Saattoi olla liitoskipujakin osittain. En ole kovin hyvä tunnistamaan näitä kipujen aiheuttajia. Lisäksi vauva myllersi mahassa tosi aktiivisesti.

Aamulla soitin työterveyteen ja kävin siellä samalla, kun vein miehen töihin yhdeksäksi. Sain saikkua tälle päivälle ja varmaan olisin saanut pidempäänkin, jos oisin vaivojani valitellut. Mulla on nyt viikonloppu vapaata niin katsotaan ensi viikolla uudelleen millainen tilanne sitten on. Oon vähän huono ottamaan saikkua, ns. liian tunnollinen työntekijä. Koen aina kauheita tunnontuskia ja mietin pitkään oonko riittävän kipeä tai tarpeeks painava syy kysyä saikkua. Tiistaina on seuraava normaali neuvolakäynti niin jospa taas maanantain käyn töissä normaalisti ja sit tiistaina valittelen vaivojani neuvolassa ja kuuntelen, miten siellä ohjeistavat jatkon suhteen. Töissä infon täti vähän marmatti, kun ilmoitin niille niin kuulemma niin myöhään saikustani. Mulla ois tänään ollut kassavuoro klo 11-18.30 ja menin tuolta työterveydestä suoraan käymään sit töissä, kun mulla ei ollut numeroa kännykässä. (kello oli ehkä 9.20-9.30.) Kyseessä siis hypermarketti, jossa luulis porukkaa olevan töissä tarpeeks ilman muakin. En siis tuossa toimipaikassa normaalisti tee vuoroja muuten kuin nyt raskauden loppuvaiheessa niin en oo näköjään muistanu tallentaa sen paikan esimiehen tai edes infon numeroa talteen itselleni enkä selvittää, miten siellä pitäisi saikuista ilmoittaa. Ois varmaan pitänyt soittaa sinne heti kasilta, kun kauppa aukes, mut aattelin eka varmistaa, että saan saikkua.

Kävin tuon jälkeen nopeesti kiertämässä läheiset kirpparit, mut en löytänyt mitään. Kävely oli kyllä hidasta, kun alamahaan vihloo koko ajan liikkuessa. Kävin myös leikkauttamassa nopeesti hiuksista huonot latvat pois, kun on ollut suunnitelmissa jo kesästä asti. En oo vaan saanu aikaiseks, kun aina parturien aukioloaikana mulla on normaalisti töitä enkä jaksa ikinä ennen iltavuoroakaan käydä. kerrankin satuin sellaiseen aikaan tuohon ajanvarauksettomaan parturiin, että se oli auki. Hävetti kyl vähän istua siihen parturituoliin, kun mulla 10cm juurikasvu kohta paistattelee päässä. Latvat mustat/tummanruskeiks haalistunut ja juuresta maantienväriset vaaleahkot. Tällainen nätti liukuvri tullut nyt raskauden aikana, kun päätin jättää värjäykset ja kasvattaa omaa väriä sen ajan :D

Vauva edelleen myllertää tosi aktiivisesti aamuyöstä lähtien. Osa näistä kivuista voi johtua vauvastakin, kun ei se normaalisti aiemmin noin paljoa ole mahassa muljuillut tai potkiskellut. Mikä lie aktiivisuuskohtaus sille nyt tullut. Vai tällaistako tämä loppuraskaus tulee olemaan? Tähän loppuun vielä kuva millaisen liittymislahjan saan, kun tilasin Vauva-lehden extempore netistä.
Finlaysonin hoitolaukku, jossa vaipanvaihtoalusta. Näytti niin kivalta, kun joku nettikirppiksellä tuollasta myi niin piti vähän googlata ja selvittää, mistä tuollaisen saa kaupanpäälliseksi :D http://www.lehdentilaus.fi/joulu2015/?utm_campaign=jouluhyrra_2015&utm_source=sanomakauppa.fi&utm_medium=banner
Tuollaisen tarjouksen löysin ja sitä kautta oli edullisin tuo lehti tilata. Ei jää paljoa hoitolaukulle hintaa, mikäli se vaan on hyvä ja ihan käyttökelpoinen. Hoitolaukkua mulla ei vielä ole niin, jospa tuosta nyt olisi löytynyt sopiva!

Äitiyspakkaus 2015

En olekaan vielä tehnyt postausta aiheesta ÄITIYSPAKKAUS! Olen sen saanut jo muistaakseni kuukausi sitten, mutta siitä kirjoittaminen jäi vielä, kun en saanut aikaiseksi ottaa kuvia. Noh, nyt jaksoin ja ehdin kaivaa kameran esille ja ajattelin tänään kirjoittaa muutaman sanasen siitä :)



Äitiyspakkausta sai hakea heti, kun oli saanut neuvolasta raskaustodistuksen (saa, kun raskaus kestänyt 154 päivää eli n. 5kk). Laitoin hakemuksen heti menemään netin kautta ja noin kuukausi siitä meni ennen kuin pakkaus oli kotona. Tässä on tosi paljon vaihtelua, miten nopeasti pakkauksen kotiinsa saa. Kuulin, että joillain mennyt vain viikko kuin toisilla yli kuukausi!

Mutta asiaan! Otimme pakkauksen, koska esikoinen tulossa ja koimme tämän kivaksi muistoksi ja tärkeäksi, kun ei ennestään tällaista pakkausta meillä ole. Ehkä olemme myös sen verran perinteisiä, että koimme tämän itsestään selväksi/normaaliksi tavaksi vaikka ehkä rahana (140€) olisi mennyt paremmin käyttöön. Vaatteita on jo kertynyt aika paljon, mutta aiomme kyllä käyttää näitä äitiyspakkauksen vaatteita muiden ohella.


Tämä talvihaalari on mielestäni tosi kiva ja ihana. Yllätyin, että se olikin raidallinen! Kelan sivuilta olin katsonut pakkausta etukäteen, mutta luulin haalarin olevan yksivärinen. Haalarin pinta tuntuu minusta vähän vettä hylkivältä ja väri on kaunis. Tosi hyvä, että tästä saa tehtyä pussimallisen myös niin ehkä tätä tämän talven aikana voi käyttää vaunuissa lämpöpussina kovilla pakkasilla tai keväämmällä sellaisenaan. Vastasyntyneelle tämä on kyllä järkyttävän reilu ja toivon, että meidän vauva mahtuisi tähän ensi talvena ja tälle olisi silloin vielä käyttöä. Olisi harmi, jos tämä jäisi käyttämättä kokonaan. Ps. Laitoin tuohon kuvan, miten haalari muutetaan pussiksi noilla neppareilla ja vetoketjuilla. Eikös näytäkin, että siinä olisi monsterilla silmät ja suu, joka näyttää kieltä ;)


Bodeja pakkauksessa on monta. Värit ovat kivoja ja tykkään varsinkin tuosta limenvihreästä, kun se on niin raikas ja keväinen. Isojahan nämä ovat ja nyt kun näitä ei vielä ole pesty niin verrattuna eri merkkisiin samaa kokoa oleviin tuntuvat olevan reilummalla mitoituksella tehtyjä. Ehkä kutistuvat pesussa hieman. Puolet bodyistä kietaisumallisia ja puolet tavallisia. Yhdessä jatkonepparit haarassa niin menee pidempään. Kahdessa pienimmässä kietaisubodyssa käännettävät "tumput" käsille, jottei vauva kynsi itseään. Tämä kynsimisasia tuli itselle täysin uutena enkä ollut osannut ajatellakaan, että vauvat voisivat vahingossa itseään kynsillään ja siksi näitä tumppuja tai kääntöhihoja kannattaisi vaatteissa suosia! Vauvoilla on kuulemma tosi terävät pienet kynnet...
Äitini kertoi, ettei bodyja tainnut olla äitiyspakkauksessa 80- tai 90-luvun puolivälissä vielä ollenkaan tai vain tosi vähän. Silloin käytettiin erillisiä paitoja ja housuja. Kaipa nämä bodyt ovat käytössä kätevämpiä? Se selviää aikanaan.


Pakkauksessa tulee vain yksi paita ja siitä päättelen, että bodyt ovat nykyään se ns. yleisvaate vauvalle ja noita paitoja ei juuri kannata pienelle hankkia. Meillä ei taida olla hankittuna erillisiä paitoja kuin ehkä yksi tämän lisäksi. Potkuhousuja ja housuja pakkauksessa tuli monet. Niitä meillä on jo ennestään aika paljon, mutta jospa näille käyttöä tulisi. Tykkään, ku ovat värikkäitä. (Siniturkoosit saattavat päästää väriä, joten ne pitäisi pestä erikseen ettei tahraa muita vaatteita!) Noi kuuttipotkuhousut meillä jo oli aiemmin ostettuina kaupasta, kun sellaiset kesällä alesta löysin enkä ollut äitiyspakkaukseen tutustunut kelan sivulla.


Makuupussi tulee meillä varmasti käyttöön vaunuihin ja ehkä äitiyspakkaukseen peitoksi, kun mahtuu siihen paremmin kuin iso peitto. Ajattelimme aluksi pitää vauvan sänkynä tätä pakkauksta meidän makuuhuoneessamme ja myöhemmin sitten nukuttaa vauvaa pinnasängyssä. Tosin voi olla, että suunnitelmat vielä muuttuvat. Pussilakana on omaan makuun hieman tylsä. Kuvio on kyllä kiva, mutta valkea pohjaväri on vähän turhan pliisu omaan makuun, kun tykkään väreistä :) En ole varman tuleeko tämä lakana meille käyttöön, kun noita kirppislakanoita on kertynyt niin paljon, että voisin ehkä myydä tämän eteenpäin, kun tiedän, että jotkut näitä äitiyspakkauksen tuotteita mielellään ostavat. Nuo talvivarusteet ovat kyllä tosi reiluja ja villahaalari jää ainakin nyt keväällä käyttämättä. Mahtuukohan se vielä ensi syksynä vai ehtiikö jäädä pieneksi?


Tämä pilvikuvioinen yöpuku on tosi kivannäköinen. Kestovaippa menee takuulla kyllä myyntiin käyttämättömänä. Ei kiinnosta alkaa pyykkäilemään vaippoja, kun muutenkin ollaan sen verran saamattomia ja laiskoja pyykkäämään. Kertakäyttövaipoilla aiotaan mennä alusta alkaen. Vauvan kanssa-kirja on myös aika huono ja turha. Siinä on tekstit suomeksi ja ruotsiksi ja "juoni" oli kyllä aika olematon, etten osaa kuvitella sitä lukevani vauvalle. Eniten häiritsi se ruotsinkielinen teksti :D

Mut yleisarvio pakkauksesta on positiivinen. Kaikki tuotteet löytyi, mitä pakkauksessa pitikin olla. Pesty ei vielä olla mitään vaan se jää joulu-tammikuulle. (Kuvista puuttuu mm. valkea aluslakana ja pyyhe, siteet ja kortsut, kun en niitä jaksanut kaivaa esille eri kaapeista.) Suosittelen hankkimaan tämän varsinkin, jos on esikoinen tulossa :) Kyllä noi värit ja kuosit käy niin tytölle kuin pojallekin, jos ei kaipaa tytölleen pelkkää punaista ja pinkkiä. Itse oon aika tykännyt mm. sinisestä ja etukäteen päätin, että meille ei noita pinkkejä tai punaisia vaatteita muutenkaan tulisi vaikka tyttö olisi tulossa vaan saa pukeutua niihin väreihin, mitkä mua (ja miestä) miellyttää :)

Marraskuun kuulumisia rv 30 tienoilta: ekat supistukset, väsymystä ja raskauskilojen kauhistelua.

Heippa taas!
Kirjoittelu edelleen jäänyt nyt aika vähälle, kun olen ollut niin väsynyt. Työt imee mehut aika hyvin eikä työpäivän jälkeen jaksa enää tietokoneelle tulla. Mulla ois vielä noin 5 viikkoa aikaa mammalomaan, joten tätä harvaa kirjoittelutahtia tulee jatkumaan varmaan sinne asti.

Tänään menossa rv 29+3 eli ihan kohta ylittyy taas yksi rajapyykki ja pääsen "kolmekymppisten kerhoon" näissä raskausviikoissa :) Koko ajan paranee masuasukin mahdollisuudet selvitä ja oma mieli uskaltaa paremmin luottaa siihen, että kaikki tulee loppuodotuksessakin menemään hyvin. Liikkeitä onneksi tuntuu päivittäin :) Toiset päivät ovat hiljaisempia kuin toiset ja enää ei ole yhtä säännöllisiä noi liiketuntemukset kuin aiemmin. Esim. nykyään ei enää töissä huomaa klo 12-14 välillä välttämättä liikkeitä juuri yhtään, kun vielä kuukausi sitten aina siihen aikaan tuli useimmiten päivän ekat pidemmät selkeät liikesarjat.

Mulla on nyt tullut varmat ekat harjoitussupistukset/oikeat supistukset. Olin toissapäivänä iltavuorossa töissä ja koetin kassalta käsin kipittää samalla hyllykarttaa tekemään maustevälikköön. Tuli siis vähän ravattua illan aikana hyllyn ja kassan väliä, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti masu vielä töissä vihoitellut. Nukkumisesta ei vaan seuraavana yönä tahtonut tulla mitään, kun maha tuntui olevan koko yön "kovana pallona". Ehkä kerran aiemmin on selkeästi ollut tai olen huomannut, että masu ois ollu yhtä kovana, mutta nyt ei jääny kyl epäilystäkään, et oli ainakin harjoitussupistuksia menossa. Vähän alapäätäkin sattui/vihloi menkkakipumaisesti ja varmaan sit osa noista supistuksista saattoi olla sit oikeitakin. (Harjoitussupistuksista sanotaan, ettei niiden kuulu sattua). Noita mahan kovettumisia/supistuksia tuntui erityisesti aiheutuvan, kun käänsi kylkeä tai pyöri sängyssä. Koko yön tuntui olevan ns. kestokovettuminen masussa menossa, et nyt täytyy kyl jatkossa ottaa vähän rauhallisemmin töissä.

Väsymyksestä en ole päässyt eroon. Olen oikeastaan siihen jo niin tottunut, että en erityisemmin jaksa enää asiaa murehtia vaan hyväksyn sen, että oon vaan helposti passivoituva ja päivät menee töitä lukuunottamatta saamatta aikaan paljoakaan. Mulla on ollut väsymystä jo vuosikausia eikä siihen ole löydetty syytä. Aikoinaan lätkäisivät masennuslääkkeet kouraan ja pistivät sen piikkiin. Ehkä mulla sit on jonkin sortin masennusta koko ajan, mikä aiheuttaa saamattomuuden/väsymyksen, mut mitään lääkkeitä en kyllä enää aio kokeilla. Niistä ei ollut kuin harmia ja pahensivat vaan tilannetta. Kotona olen koettanut saada miestäni vähän aktivoitumaan, kun itsekin jaksan tehdä asioita paremmin, jos toinen olisi myös aktiivinen ja oma-alotteinen eikä vaan istuisi illat sohvalla telkkaria katsomassa tai tabletti kourassa. Eipä siinä itsekään sit muuta tee kuin lösähtää sohvalle telkkarin ja oman tabletin ääreen.

Ulkoilut on mun osalta viimeisen kuukauden aikana jääneet tosi vähälle. Töiden jälkeen en jaksa tai ei huvita lähteä enää kävelylle. Ne harvat kerrat, jolloin on ulkona käyty niin on myös mun osalta yhtä kitinää ja valitusta. Vauva painaa rakkoa/toosaa sen verran inhottavasti, että ei paljon muuta pysty miettimään kuin sitä paineentunnetta ja epämukavaa olotilaa. Kävely on mulla myös jo aika vaappuvaa ja hidasta taaperrusta.

Tää mun maha on jo aika valtava. Liian iso... Oon niin varma, että seuraavassa neuvolassa sf-mitta huitelee edelleen yläkäyrällä. Painoa on nyt aika tarkalleen tullut +10kg lähtötilanteeseen nähden. Vähän jäi ikävä fiilis, kun äiti kävi eilen kylässä ja kauhisteli mun mahaa. Virnuili inhottavasti ja sanoi, että nyt tuota ei kyllä enää paljon peitellä. Hänellä ei kuulemma ole näin paljoa tullut painoa tai meistä (Hän on siis itsekin lyhyt 152cm ja painaa nyt ns. vanhalla iällä n. 50kg, nuorempana varmaan 10kg vähemmän, kun ollut valokuvissa tosi ruipelo). Eikä hänellä ilmeisesti sit näin iso maha ole ollut näillä viikoilla :( Vähän alkoi pelottaa, että meille on oikeasti isokokoinen vauva tulossa. Ja että olen itse syypää liian suureen kokoon, kun on nuo herkut ja makeat maistuneet viime kuukausina ihan liian hyvin ja liikunta jäänyt minimiin! Viime viikonloppuna mittasimme miehen kanssa mun vyötärönympäryksen ja se oli n. 90cm (ennen raskautta ehkä 77cm), kun haluttiin tietää kumman uuma on kapeampi. Miehellä vielä oli parisenttiä enempi vyötäröä kuin mulla, mutta kohta on varmasti tilanne toinen :D (Miehen pituus 185cm, vy 92cm, minun pituus 150cm, vy 90cm).

Luojan kiitos kukaan asiakas ei ole vielä töissä sanonut mun raskaudesta mitään! Onneks on niin väljät työvaatteet ja paljon kerrospukeutumista, että masun on vieläkin onnistunut suht hyvin piilottamaan... Työkavereilta varsinkin tuolla isolla marketilta tulee kommenttia ja kyselyä, et varmaan asiakkaatkin on osa jo huomanneet mutta fiksuina eivät sano mitään, kun en itse ole heille lörpöttelevää tyyppiä.

Hammashoidon käynti: vauvan suun ja hampaiden hoito

Paikkakuntamme neuvolat tarjosivat mahdollisuuden päästä hammashoitajan juttusille kuulemaan jo raskausaikana tietoa vauvan hampaiden ja suun hoidosta. Lisäksi myös meidän vanhempien suun ja hampaiden terveydentilaa kartoitettaisiin samalla. Päätimme mieheni kanssa osallistua molemmat, koska edellisistä hammaslääkärikäynneistä taitaa olla kulunut pari vuotta ja kummallakin jotain hammasongelmia on ollut.

Hammashoidon käynti järjestettiin neuvolassa, ei hammashoitolassa, joten käynti oli pelkkää keskustelua. Olimme mieheni kanssa taas luulleet/odottaneet vähän liikoja tältäkin käynniltä. Luultiin, että se hammashoitaja kurkkaisi meidän hampaita ja arviois sen jälkeen onko tarvetta laittaa meitä hammashoitojonoon, mutta ehei! :D Keskustelulinjalla meni koko käynti.

Oltiin vielä unohdettu ottaa mukaan esitäytettävä tietolomake, jossa kartoitettiin meidän vanhempien kotihammashoitoa. Siinä kysyttiin mm. monestiko päivässä harjaa hampaat, koska ollut viimeinen hammaslääkärikäynti ja miksi, mitä käyttää janojuomana, käyttääkö tupakkaa/nuuskaa jne. Noloina sitten sanottiin hammashoitajan niitä lappuja kysyessä, että ne valitettavasti unohtui kotiin... Mies ei tietenkään niiden itse olemassa oloa edes muistanut, et mun vastuulla oli muistaa ne. En vaan jotenkin yhtään niitä enää muistanut, kun jo joskus kesällä saatiin ne neuvolasta ja tuli niin kauan aikaa sitten ne täytettyä valmiiksi tätä käyntiä odottamaan. Liian monta käyntikertaa tuonne meidän neuvolalle yhden viikon aikana, ettei vaan enää pysynyt muistissa tuollainen asia. (Meillä siis oli tällä samalla viikolla ensin neuvolakäynti, sitten perhevalmennus ja vielä tämä hammashoitajan tapaaminen.)

Hammashoitajalla oli ongelmia kannettavan tietokoneensa kanssa eikä saanut sieltä jotain ohjelmaa toimimaan tai päässyt kirjaamaan/katsomaan meidän tietoja. Joten vähän senkin puolesta tuntui, että käynti meni vähän jutustelun puolelle. Ei oikeastaan käyty sen kysymyslomakkeen kohtia läpi. Joko hoitajalla ei ollut yhtään tyhjää lomaketta mukana tai sitten hän ei muistanut, mitä siinä edes oli...Kyseli ensin toki muistammeko milloin olemme viimeksi hammashoidossa käyneet. Kehotti varaamaan itse ajan seuraavalle käynnille tämän syksyn/talven aikana. Täällä hammashoidon jonot ovat noin puoli vuotta. Akuuteissa tapauksissa pääsee toki hoitoon nopeasti.

Opin tuolla käynnillä, että vauvalle alkaa tulla hampaita ilmeisesti noin puolen vuoden iässä ja että niitä on heti alettava puhdistamaan. Äitiyspakkauksessa mukana tullut hammasharja on hyvä ja sen kaveriksi pitäisi ostaa esimerkiksi Pepsodent Kids -hammastahnaa. Ilmeisesti vauvan hampaiden hoitoon meidän täytyy tosissaan panostaa. Emme voi vaan ottaa marketista mitä tahansa hammastahnaa hänelle vaan on valittava noita pienille lapsille sopivia tarpeeksi fluoria sisältäviä hammastahnoja. Lisäksi jokaisen aterian jälkeen pitäisi antaa ksylitolipastilli! Alkuun vain puolikas, että lapsen vatsa kestää tottua ksylitoliin ja sitten parin viikon kuluttua lisättävä kokonaiseen tablettiin. Tämä ksylitolitablettiasia on meille kyllä ihan outo juttu. Ei meidän lapsuudessa aterian jälkeen syöty pastilleja tai jauhettu purkkaa. Mietityttää, muistetaanko tällaista asiaa lähteä viemään tavaksi omalle lapselle, kun emme itse sitä harrasta? Pitäisiköhän meidän alkaa ostamaan jo nyt noita esim. Herra Hakkaraisen ksylitoli-pastilleja ja totuttelemaan tähän meille outoon tapaan?

Hammashoitaja kertoi, että suurimmalla osalla ihmisistä on suussaan tietty bakteeri, Mutans streptokokki, joka aiheuttaa hampaiden reikiintymisen. On mahdollista estää tämän bakteerin tarttuminen lapseemme ja siten suoda hänelle reiättömät ja hyvät hampaat! Bakteeritartunnan ehkäisemiseksi/välttämiseksi ei saa koskaan laittaa mitään aikuisen suussa ollutta lapsen suuhun niin kauan kuin hän on alle 3-vuotias. Aiomme ehdottomasti kyllä pyrkiä tähän tavoitteeseen, mutta helppoa se ei tule olemaan! Itselläni on aina ollut todella huonot hampaat ja reikiä alkoi kouluiässä tulla paljon ja myös muita hammashoitoa vaativia toimenpiteitä (mm. oikomishoitoja, hampaanpoistoja ahtaan suun takia jne.) Vaikeinta tulee varmasti olemaan asian muistaminen. En saa ikinä maistaa vauvan ruokaa samalla lusikalla edes testatakseni onko se sopivan lämpöistä. En saa antaa vauvan/lapsen juoda samasta lasista kuin minä. Ei viedä tikkaria toisen suusta jne. Luulen, että tämä homma voi ns. kusta siihen, kun lapsi on hoidossa muilla. Mummot ja ukit jne. eivät varmaan asiaa pysty käsittämään ja muistamaan, kun ovat itse aikanaan toimineet ihan eri tavoin (ja siten tartuttaneet bakteerin meihin, kiitos vaan). Omat vanhempani ainakin ovat sitä sorttia, että eivät ehkä asiaa muista vaan saattavat vahingossa asian mokata. Hammashoitaja sanoi, että lapsi saisi esim. päiväkodissa leikkiä yhteisillä leluilla, että todennäköisesti hän ei niitä imeskelemällä niistä sitä tartuntaa saa, kun sen ikäisillä tuota bakteeritartuntaa ei yleensä ole. Mutta itse rupesin miettimään, että se kuitenkin taitaa olla mahdollista. Pitää koettaa huolehtia, ettei lapsi meidän seurassamme ainakaan imeskele muiden lasten leluja.

Sokerin välttämistä myös suositteli ja kehotti, ettei anneta lapselle karkkeja jne. alle 3-vuotiaana. Sokeri ja tuo bakteeritartunta on pahin yhdistelmä hampaiden reikiintymiseen. Ilmankos mulle noita reikiä sit tulee, kun jatkuvaa napostelua ja sokeriherkkuja tullut syötyä... Olen ajatellut jo aiemmin, että meidän lapselle ei karkkia syötetä tai opeteta edes tietämään, mitä se on ennen kuin on isompi. Nyt asia vaan varmentui. Tarkoituksena vältellä niin pitkään kuin mahdollista ja opettaa mukula terveellisimpiin "herkkuihin" esim. porkkanaan ja omenaan :) Kauhulla katsonut, kun kävimme tuttavani 1-vuotiaan synttäreillä ja he kertoivat, miten lapsi on jo 9kk vanhana alkanut vaatimaan itselleen vanhempiensa herkutellessa mm. karkkia ja kokista! Ja synttäreilläkin vaan naureskelivat, miten paljon herkkuja/makeaa lapsi oli sinä päivänä syönyt ja siksi jopa oksentanut... Huhhuh! Silloin ajattelin, että noin en kyllä koskaan aio vauvaani kasvattaa tai jo tuossa iässä totuttaa herkkuihin!!

Näitä hammasasioita onneksi käydään neuvolassa/hammashoitajan kanssa sitten läpi vielä uudelleen, kun asia on ajankohtainen ja lapsi alkaa olla siinä iässä, että alkaa hampaita tulla. Oli ihan hyvä jo tässä vaiheessa saada tästä lisätietoa, jotta ehditään vähän jo sulatella asiaa ja varmaan jää paremmin mieleen, kun on jo jotain hajua asiasta ennakkoon.

Perhevalmennus

Meillä oli eilen neuvolan järjestämä perhevalmennus. Täällä meilläpäin sitä järjestetään vain tuo yksi kerta eli ei ole uusia käyntejä enää tulossa. Jossain muualla päin ilmeisesti noita käyntejä on useita ja jaoteltu eri teemojen mukaan. Aikaa valmennukseen oli varattu 1,5h ja se kyllä hurahti ohi nopeasti.

Osallistuttiin miehen kanssa molemmat tähän ja odotettiin, että siellä käytäis läpi monipuolisesti ja tiiviisti asioita vauvan syntymään ja sen jälkeiseen aikaan liittyen. Ajattelin, että tuon valmennuksen on tarkoitus opastaa ensisynnyttäjiä mm. mihin varautua ennen vauvan tuloa ja miten syntymän jälkeen. Aattelin, että tuolla pääsis vaikka tutustumaan jo vauvatarvikkeisiin esim. vaippoihin ja kuulis jotain myös ruokinnasta jne. ja pääsisi vaihtamaan ajatuksia muiden odottajien/perheiden kanssa.

Meitä osallistujia oli melkein 30! Paljon enemmän kuin odotin. Neuvolan täti oli antanut ymmärtää, että valmennusryhmät ovat pieniä ja odotin siksi vain 4-6 perhettä paikalle. Paikalla oli myös yksi perhe, joilla oli jo vauva kopassa ja vähän ihmettelin, mitä he siellä tekivät.

Ohjaajia oli kaksi. He kertoivat, että vauvan kanssa mukana oleva perhe on tullut valmennukseen kertomaan synnytyksestä ja synnytyksen jälkeisestä elostaan. Sen jälkeen ohjaajat pitäisivät meille imetykseen liittyen tietovisaa ja käsiteltäisiin imetystä yleisesti siinä samalla. Kysymyksiä sai esittää koko ajan jne. Valmennuksen oli tarkoitus olla pääosin vapaamuotoista keskustelua.

Oli ihan kiva kuulla perheen kertomana synnytyksestä ja vauva-arjesta. He olivat olleet suht onnekkaita, kun kaikki oli sujunut ihan hyvin niin synnytyksessä kuin synnytyksen jälkeen.

Muutamia hyviä vinkkejä tarvikehankintoihin heillä oli antaa:
* Kantoreppu (löytyy Manduca)
* Sitteri (löytyy Baby Björn)
* Harsoja (ei ole kuin äp:n, täytyy hankkia reilusti lisää)
* Rintapumppu (ei ole, hankittava varuilta käsikäyttöinen)
* Maidonkerääjä (kuulin tällaisesta nyt ekaa kertaa, pitänee hankkia)

Perhe suositteli myös hankkimaan vaippoja ja varuilta pullon korviketta kaappiin. Lisäksi korostivat, että kannattaa laittaa kaikki etukäteen vauvalle valmiiksi hoitopöydät jne. jotta ei tarvitse synnytyksen jälkeen lähteä tavaroita etsimään. Heille ainut turha tarvike, joka oli tullut hankittua oli vauvan talkki. Eivät olleet tarvinneet. Leluja ei pieni vauva tarvitse kuin vasta n. 2kk iästä eteenpäin, jolloin alkaa kohdistaa katsettaan. Sitä ennen pikkuinen ei muuta tee kuin syö ja nukkuu (+kakkaa). Myös turvaistuin on hyvä asentaa autoon jo etukäteen, ettei sitten tarvitse sairaalan parkkihallissa sitä ruveta tuskailemaan paikalle pikkuisen kanssa.

Ihan älyttömästi uutta ja ihmeellistä ei tullut, kun sen verran näitä mammafoorumeita ja keskusteluja ehtinyt lueskelemaan. Perheen nainen kertoi itse eniten yllättyneen siitä, että imetys oikeasti sattuu eikä se sujukaan niin alkuun niin helposti kuin voisi kuvitella. Itse olin tästä jo kuullut foorumeilta muilta mammoilta, mutta miehelle tämä kaikki oli varmasti uutta tietoa.

Perheen puheenvuoro kesti ehkä reilut puolet valmennusajasta. Sen jälkeen he poistuivat ja aloimme täyttää imetykseen liittyvää kyselylappusta. Kysymykset olivat meille aika vaikeita, kun etukäteen en ole vielä imetysasioilla jaksanut päätäni vaivata. Tunnistin imetykseen liittyvistä esineistä kaikki paitsi yhden; rintapumppu, nänninkohottaja, maidonkerääjä, liivinsuoja ja rintakumi. Maidonkerääjää en ollut koskaan nähnyt enkä kyllä vieläkään älynnyt tai kehdannut kysyä, miten sitä käytetään :D Imetysasioihin varmaan tulee perehdyttyä sitten tarkemmin vasta syntymän lähellä tai jopa sen jälkeen. Miehelle nämä kaikki imetysjutut oli varmaan aika hepreaa ja ihan uutta asiaa. Ehkä sille jäi jotain mieleen nyt. Itsellekin imetyksestä tuli paljon uutta tietoa. Esim. että äidin mielialat vaikuttaa maidon herumiseen tai että yöllä erittyy enemmän maitoa.

Päällimäisin tunne tästä valmennuksesta oli kuitenkin pienoinen pettymys. Olin taas odottanut jotain paljon enemmän. Ei olisi paljoa menettänyt, jos ei tuohon olisi osallistunut. Ymmärtäisin, jos näitä käyntejä olisi vielä lisää mutta kun tämä oli kuntamme/kaupunkimme järjestämä ainut kerta. Käsittelimme siis vain imetystä ja kuuntelimme perheen kertomusta tuon valmennuksen aikana. Oisin toivonut, että meidät odottavat perheet olisi jotenkin esitelty ja kerrottu, missä vaiheessa raskautta kukin nyt oli. Olisin mielelläni keskustellut ja kuullut muiden odottajien kokemuksia ja kertomuksia. Ymmärsin, että paikalla oli porukkaa noin rv 20-33 väliltä eli varsin laajalta haarukalta. Osa oli jo käynyt synnytysvalmennuksessakin ja sit taas osa ei vielä ollut sellaisesta kuullutkaan. Itse kaipaisin lisää vertaistukea ja kontakteja muista odottajista tästä lähialueeltamme. Meillä, kun ei ole muita vauvaperheitä tai tuttuja lähipiirissä.

Kolmas neuvolakäynti ja sokerirasituksen tulokset

Eilen meillä oli kolmas nevuvolakäynti raskausviikolla 27+0. Sain samalla myös tietää sokerirasituksen tulokset. Mies oli myös mukana ja käynti meni hyvin. Tällä kertaa olin varautunut pissanäytteen antamiseen käymällä yöllä vessassa ja pidättämällä aamupissaa neuvolakäyntiin asti. Pissanäytteessä ei ollut ongelmaa vaan se oli normaali.

Sokerirasituksen tulokset oli myös mun kohdalla ok. Eka paastoarvo oli 4.3. Tunnin jälkeinen arvo 8.2 ja muistaakseni viimeinen 2h jälkeinen arvo 6.2. Tuo viimeisin arvo kuulemma oli aika lähellä rajaa, mutta nyt selvisin ns. puhtain paperein. Neuvolatätille vaan käynyt pieni kömmähdys äitiyskorttia kirjoittaessa oli merkannut vahingossa myös 2h kohtaan 8.2. Pitää pyytää ens kerralla korjaamaan.

Kohdunpohjan korkeus eli sf-mitta oli nyt 27 eli mennään edelleen ihan yläkäyrällä. Jännä nähdä jatkuuko sama linja vielä seuraavassa neuvolassa, joka on neljän viikon päästä. Jos jatkuu niin silloin mun sf-mitta saattais olla jo 30 tai vähän päälle... Neuvolan täti kyl sanoi, et näin "alhaisilla" viikoilla ei vielä kovin paljoo voi luvuista päätellä ja kuulemma näin pienellä/lyhyellä nuo lukemat voi koosta johtuen olla suuret. Eli seurataan tilannetta ja toivon, ettei sieltä oikeesti tule mitään jättiläisvauvaa! :D Vaikea kuvitella, et masussa ois joku 4kg möhköfantti ;)

Vauvan sykkeet oli ok, vaihteli 130-146 välillä. Hyvä, voimakas syke oli. Pikkuinen oli myös ns. raivotarjonnassa eli ihan niin kuin olen aatellutkin potkujen perusteella. Ja sen perusteella, kun kävely/lenkkeily on hankalaa. Tuntuu, että pienen pää painaa virtsarakkoa/alapäätäni niin et aina alkaa heti pissattaa. Vauva ei kuitenkaan ollut liian alhaalla lantiossa vaan terkkari sanoi masua tunnustellessa pikkuisen pään "muljunneen" hyvin heilutellessa.

Neuvolakäynnillä pikkuinen tais olla unilla, kun ei potkiskellut oikeastaan yhtään. Mut tuota edeltävä yö menikin kokonaan valvoessa. Mahassa oli ekaa kertaa ihan älytön myllerrys koko yön. En jostain syystä saanut unta vaan pyörin sängyssä ja varsinkin aina kylkeä kääntyessä tuntui paljon liikkeitä eli en ollut ainoa, joka vietti yön hereillä.

Muuta ei tuolla käynnillä oikeastaan ollut. Toki kyseli vointia ja onko ollut supistuksia jne. Mutta kerroin kaiken olleen ihan ok ja pystyväni vielä töissä käymään. Enkä supistuksiakaan ole tuntenut enkä niitä varmaan tunnistaisi edes vaikka olisi ellei ne oikeasti ole tosi kivuliaita/kovia. Veikkaan, että mulla saattaa olla vähän korkeampi kipukynnys, kun en esim. hammaslääkärissä ota puudutuksia ja tottunut epämääräisiin vatsakipuihin/-väänteisiin ilman, et niihin kauheesti reagoin. Ainut vaiva, mistä neuvolassa mainitsin oli nuo suonenvedot/krampit ja et töissä pitkään kassalla istuessa kertyy nestettä jalkoihin ja pohkeisiin niin et jalat on iltaisin ihan pökkelöt. Mut eipä se neuvolantäti osannut muuta apua antaa kuin kehotti jatkamaan magnesiumin syöntiä ja hieromaan niitä iltaisin.

Ihan kohta olisi edessä perhevalmennuksen käynti ja parin päivän päästä neuvolan hammashoitajan tapaaminen! Kerron noista sitten seuraavissa kirjoituksissai :)

Glukoosikoe eli sokerirasitus raskauden aikana

Kävin tänään aamulla tuossa etukäteen jo kammoksumassani glukoosikokeessa eli sokerirasituksessa. Raskausviikot nyt 26+0. Olin toivonut tämän päivän töistä vapaaksi, kun itse sai valita näytteenottopäivän lokakuulta milloin parhaiten sopi. Kunhan ehtii ennen seuraavaa neuvolaa käymään niin muuten ei kuulemma ajankohdalla ollut väliä. Seuraava neuvolakäynti onkin sitten ensi maanantaina, jolloin kuulen nuo tulokset. Tosin käyn kyllä kurkkaamassa näkyisikö ne myös tänään iltapäivällä tai huomenna omakanta nettipalvelussa. (Vielä ei näkynyt mitään merkintöjä)

Meilläpäin tuota sokerirasitusta tehdään kahdessa paikassa: terveyskeskuksella ja sairaalassa. Valitsin terveyskeskuksen, koska se on lähempänä ja sairaalan lähellä ei myöskään ole muuta pysäköintimahdollisuutta kuin niiden (melko kallis) parkkihalli. Terveyskeskukselle aikoja oli päivittäin tarjolla vain klo 7.00 - 7.40. Varasin niistä itselleni tuon kaikkein myöhäisimmän, jotta ei niin kamalan aikaisin tarvisisi herätä ja paaston voisi aloittaa edellisiltana hieman myöhemmin kuin jos olisi tuon ensimmäisen ajan ottanut.

Ohjeeksi sokerirasitukseen tulevalle annettiin 12h paasto. Ei siis mitään ruokaa tai juomaa tuona aikana. Korkeintaan yhden vesilasillisen saa paston aikana juoda, jos on pakko. Edeltävänä päivänä kehotettiin myös välttämään kahvia, tupakkaa ja alkoholia.

Olin ennakkoon vähän pelännyt, miten tuo paasto sujuu, kun sen joutuu jo noin aikaisin aloittamaan. Olin varma, että minulle tulisi kamala nälkä yöllä tai viimeistään aamulla. En kuitenkaan joutunut näkemään nälkää. Söin illalla tukevan iltaruuan n. puoli kuudelta (lohta, perunaa ja salaattia) ja sitten vielä iltapalaa seiskan aikoihin (kaksi ruisleipää, satsuman ja viilin). Vähän olisi tehnyt mieli napostella myöhemmin illalla, mutta se oli ehkä enempi tottumuksesta ja tavasta johtuvaa kuin nälästä. Aamulla herättyäni ei myöskään ollut ihmeempi nälkä tai edes tehnyt mieli aamupalaa. Juomisen välttäminen osoittautui sen sijaan minulle haasteellisemmaksi. En illalla muistanut ns. juoda varastoon tai kunnolla ja muistin vasta kahdeksan aikaan, että Ai niin, nythän se paasto alkoi enkä saakaan enää juoda. Join sitten puoli lasillista vettä, kun jo janotti siinä vaiheessa ja ajattelin, että silloin on vielä niin pitkä aika näytteenottoon. Mitään muuta en sitten paaston aikana juonut. Illalla olisi kyllä tehnyt mieli hörpätä vettä ennen nukkumaanmenoa, kun suu tuntui aika kuivalta, mutta pistin vaan reilusti huulirasvaa yöksi niin ei huulet pääsis rusinoitumaan kuivuudesta :D Aamulla suu oli vielä kuivempi ja ois kostuketta kaivannut, mutta en juonut mitään, kun halusin noudattaa paaston ohjeistusta mahdollisimman hyvin. Huulirasvaa vaan ja eikun kohti labraa.

Viime aikoina on tuo herkuttelu vähän lähtenyt lapasesta ja makea alkanut syksyn mittaan maistumaan niin päätin viikonlopun ajan syödä vähän terveellisemmin ja vähempi sokerisesti. Mitään ohjeistusta tuohon en saanut, kun ohjeena oli vain syödä normaalisti. Mut en tosiaan kehdannut syödä ns. meille normaalisti, kun se ois tarkoittanut puolta pussia namia ja isoa jäätelöannosta päivässä. Aattelin, et saattais vähän vääristää tuloksia, jos sortuisin avaamaan tuon järkyttävän jättimäisen irtokarkkipussin (1,25kg!) , joka miehen kanssa käytiin lauantaina sittarista ostamassa... Ei ois jääny ehkä yhteen kouralliseen namia, jos ois se päätetty avata niin tahdonvoimalla säästettiin namipussin avaus tälle viikolle. En tiedä olisko vääristänyt sokerimässäilyt vai ei, mut en oikein mistään netistä löytänyt tietoa ruokien vaikutuksesta rasituksen tuloksiin. Mieleeni oli vaan jäänyt, miten jossain keskustelussa joku kehoitti välttämään viinirypäleiden syöntiä ennen paaston alkua, kun ne sisältävät paljon sokeria ja olivat hänellä ilmeisesti olleet syynä raskausdiabetesdiagnoosiin aiheuttaen yhden arvon ylittymisen. Minähän en piikkikammoisena tosiaankaan diabetesdiagnoosia halua, sillä verensokerien seuranta päivittäin ei tulisi olemaan helppoa. Päätin siis omalla maalaisjärjelläni toimia noin, että välttelen pari päivää ylimääräisiä sokeriherkkua ja syön vain ns. tavallista kunnon ruokaa.

Ensimmäisen verinäytteen ottaminen sujui ihan hyvin. Hoitaja oli mukava ja hänellä oli ilmeisesti joku opiskelija sivusta seuraamassa taustalla. Annoin kelakorttini ja sitten kävin pitkäkseni makaamaan, jotta hän saa verinäytteen otettua. Minulla on siis piikki- ja verikoekammo ja siksi nämä tilanteet on epämieluisia. Onneksi otettiin vain yksi putkilo verta kerrallaan ja toimenpide oli nopeasti oli. Hoitaja kertoi, miten rasitustesti tulisi tämän jälkeen etenemään ja sanoi, jos oksentaisin tai tulisi niin huono olo, että rasitus joudutaan keskeyttämään niin joutuisin tulemaan toisena kertana uudelleen. Heti tämän jälkeen join "sokerilitkun". Sitä oli n. 3dl juotavana. Olin kuullut huhua, että se olisi meilläpäin vadelman makuista ja sitä makua itsellenikin toivoin. Ilahduin, kun huomasin hoitajan esille ottamassa purkissa olevan vadelmanpinkkiä väritystä kyljessä. Hetken jo epäilin olleeni väärässä ja sen olevan sittenkin kokonaan mautonta tai sitruunaa, kun neste olikin täysin väritöntä. Vadelmaa se oli, mutta maku ei ollut niin voimakas kuin olin ajatellut. Oli makeaa, aikalailla huoneenlämpöistä tai vähän viileämpää. Ihan juotavaa, mutta ei niin hyvää, että sitä olisi enempää halunnut hörppiä. Jossainpäin on kuulemma ollut kolan tai sitruunan makuista tai ihan kokonaan "mautonta" sokerilitkua".

Olin yllättynyt positiivisesti, miten helposti tuo ensimmäinen näytteenotto sujui ja litkun juontikin onnistui ihan hyvin. Menin odotushuoneeseen istuskelemaan. Vaikka oli maanantaiaamu niin siellä oli yllättävän vähän porukkaa ja tilaa oli mukavasti. Sain istua itsekseni pienellä kolmen hengen sohvatuolilla. Väsytti kyllä paljon eikä olisi jaksanut pitää silmiä kunnolla auki. Koetin saada ajan kulumaan ensin selailemalla kännykälläni facebookin kirppisryhmiä ja etusivua jne. ja lukemalla mukanani tuomaa lehteä. 20 minuutin jälkeen mulle alkoi tulla huono olo ja tulla sellainen pyörtymistä ennakoiva olotila. Muistin, miten joku netissä oli kertonut hänen joutuneen keskeyttäneen rasituksen huonon olon ja heikotuksen yllättäessä ja pelkäsin minulle käyvän samoin. En tosiaankaan halunnut tulla sinne enää uudelleen toisena päivänä, koska se ei varmasti olisi yhtään sen helpompaa uudella yrittämällä. Nostin jalkoja lattialta sohvapenkille, kun siinä ei onneks istunut silloin muita ja nojasin seinään silmät ummistaen. Koetin saada pahan olon häipymään ja pyörrytyksen kaikkoamaan. Tuntui, että jotkut ihmiset tuijotti vähän pahasti, kun valtasin siinä useamman ihmisen tilan, mut kaipa ne näki mun mahasta, käytöksestä ja naamasta, että oon raskaana ja mulla on oikeesti vähän huono olo. Onneks tuo heikotus meni oli ja pystyin sinnittelemään sen tunnin odotuksen. Vauva onneksi liikehti masussa normaalisti ja potki mua mahaan välillä aika kovastikin. Vissiin tuo sokerijuoma heti aamusta oli saanut pikkuisen hereille ja piristymään :) <3

Toista näytettä ottaessa sanoin hoitajalle, että vähän meinasi aiemmin tulla huono olo ja heikottaa, mutta onneksi meni ohi. Hoitaja kehotti tulemaan sanomaan, jos vielä meinaa iskeä huono olo niin voisin ehkä päästä pitkäkseni johonkin loppuajaksi. Toinen verikoe sattui vähän enempi. Hoitaja joutui kuulemma etsimään eri suonen (otti samasta kädestä), mutta kehui minulla onneksi olevan hyvät suonet niin helpottaa vähän verikoekammoani, kun eivät joudu kauaa etsimään tai suonia sörkkimään.

Sitten taas odotustilaan istumaan ja kuluttamaan aikaa. Tällä välillä huoneeseen oli tullut jo aika paljon ihmisiä ja kaikki sohvapaikat oli varattu, etten päässyt enää valtaamaan itselleni omaa sohvaa. Alkuun oli taas ihan hyvä olo, mutta kymmenen minuutin jälkeen alkoi taas puskea huonoa oloa ja heikotusta. Mietin, että siirryn istumaan röntgenin aulaan, kun siellä näytti olevan hiljaisempaa, vähemmän ihmisiä ja myös varmaan tyhjää sohvatilaa, missä makoilla. En sit kuitenkaan kehdannut mennä sinne makoilemaan vaan aattelin käydä kysymässä siltä hoitajalta pääsisinkö jonnekin pitkäkseni. Olin jo koputtamassa ovelle, mut en kuitenkaan kehdannut mennä kysymään. Menin sittenkin eteis-/porraskäytävään penkille, joka oli ihan siinä mun hoitohuoneen jälkeen. Siellä porraskäytävässä oli ihanan viileää ja paljon raittiimpaa ilmaa. Oli myös tosi rauhallista eikä ollut muita ihmisiä. Istuin siellä kovalla puupenkillä ja aattelin, että käyn vaikka tarvittaessa siihen penkille pötköttämään. Olo kuitenkin koheni nopeasti siellä istuskellessa eikä tarvinnut nostaa ees jalkoja penkille tällä kertaa. Varmaan se ulkoa ihmisten mukana tuleva raitis ilma teki hyvää ja mun huono olo katosi kokonaan. Ehkä mua myös stressasi/ahdisti siinä odotustilassa muut ihmiset ja se jatkuva vuoronumeroiden kilahtelu, et se odottaminen oli ahdistavampaa varsinaisessa odotustilassa kuin siellä omassa rauhassa. Sain luettua lehteni kokonaan ja myös puhelimella sovittua nettikirpparin kautta kaupat sunnuntaille jäätelökoneesta :D

Menin viisi minuuttia ennen mun viimeistä näytteenottoaikaa istumaan takaisin muiden joukkoon odotustilaan. Siellä meinas heti tulla vähän huonompi olo, et varmaan johtu huonosta sisäilmasta ja siitä et jotenkin alitajuisesti alan stressata verikoetta ja odottaa, koska mun vuoronumero ilmestyy taululle. Kysyin hoitajalta vieläkö kolmas veriputkilo saadaan otettua samasta kädestä vai tarvitseeko nyt vaihtaa kättä. Hoitaja arveli vielä voivansa ottaa näytteen samasta suonesta kuin ekalla kerralla ja niinpä kävin taas sängylle makaamaan. Näytteen ottaminen sattui tällä viimeisellä kerralla eniten ja kesti ehkä hieman kauemmin kuin ekoilla kerroilla. Onneksi se oli viimeinen kerta nyt ja pääsisin viimein kotiin! Hoitaja kehoitti mua ottamaan sen tupon/teippauksen kädestä pois viimeistään puolen tunnin kuluessa. Mun iho oli ärtynyt noista teipeistä, joilla se vanutyyny kyynärtaipeeseen verikokeen jälkeen teipattiin. Joskus, kun kävin kosketusallergiatestissä, missä joutui pitämään kaksi vuorokautta selkään teipattuja näytteitä ihossaan niin melkein isoimmat reaktiot ja kutinat johtui noista teipeistä kuin niistä testiaineista, joita mun iholle oli laitettu.

Olo on kyl tosi helpottunut, kun sai tuon sokerirasituksen nyt suoritettua ja pois alta! Jee!! Toivottavasti neuvolatätin lupaus pitää paikkansa, että tämän jälkeen mun ei tartteis enää labrassa raskauden takia käydä. Tällä käynnillä multa siis otettiin kolme putkea verta, join kerran sitä sokerijuomaa ja aikaa käynnillä meni lähes tarkalleen 2h. En onneks pyörtynyt tai oksentanut vaan selvisin tästä koettelemuksesta. Mulla oli evääksi otettu banaani ja suklaata, mut riitti pelkkä banaani, jotta uskallauduin ajamaan tuolta kotiin. Olo oli väsynyt, mutta yllättävän hyvä :)

Ps. Kotiin tultua söin ensin kaksi leipää ja sen jälkeen avasin irtokarkkipussin palkitakseni itseni ;) Pitää varmaan varuilta mässätä nuo namit pois ennen ens neuvolakäyntiä, jos vaikka sieltä tulee verikokeiden perusteella pelkäämäni radi-diagnoosi... ;)

Keskiraskauden oireita ja vaivoja rv 24-25

Mulle on nyt raskausviikosta 24+0 ilmaantunut uusi inhottava raskausoire/-vaiva. Heräsin yöllä vessaan ja vessareissun jälkeen en heti saanut unta vaan pyörin sängyssä. Erehdyin oikaisemaan itseni suoraksi ja ns. venytttelemään itseni ja nilkat pitkäksi. SUONENVETO! Ei saakeli! Mulla ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista ja nyt iski kramppi oikeaan pohkeeseen! Ei onneksi kestänyt kauaa, mutta kyllä ehdin jo miettiä, et koska tää loppuu. Tuon yön jälkeen mulla onkin ollut noita ehkä joka toinen yö.

Googlasin ensiapuja ja keinoja, miten noita voisi koettaa välttää. Ostin magnesiumia (Rainbow) kauppareissulla ja olen yhden napin ottanut nyt iltaisin. Nuo tabletit on vaan tosi hankala niellä, kun ovat aika isoja (buranan/ibumaxin kokoisia) ja sellaisia karheita, että tarttuvat kurkkuun kiinni, jos ei juo tarpeeksi samalla. Lisäksi vaihdoin yöpaitana käyttämäni paitulin pitkähihaiseen paitaan ja housuihin, jotta en saisi yöllä kylmää. Olen koettanut muistaa kääriä jalkani iltaisin nukkumaan mennessä hyvin peiton alle. Nyt olen muutamia öitä nukkunut villasukat jalassa ja villasukkaöinä ei ole enää noita kramppeja/suonenvetoja tullut. En tiedä johtuuko villasukista vai alkaako magnesium hiljalleen auttaa, mutta jatkan kyllä noiden käyttöä, jos vaan pitävät öiset krampit poissa!

Olen nukkunut aika huonosti nyt viimeiset pari viikkoa muutenkin. Alkuraskaudessa nukuin huonosti, kun piti niin monesti herätä vessaan. Sitten tuli vaihe, jolloin ei tarvinnut vessaan herätä kuin kerran, mutta muuten vaan ei saanut unta ja nukuttua. Sitten keskiraskauden alkaessa sain nukuttua jopa ihan hyvin ja vessareissujakaan ei ollut kuin vain yksi yössä. Nyt on taas herään joka aamuyö vessaan ja sen jälkeen en saa kunnolla nukuttua... Pyörin sängyssä monta tuntia "horroksessa" ja puoliunessa. Tänäkin aamuna olin varmaan 3h ollut vaan puoliunessa ja pyörinyt sängyssä, kunnes miehen herätyskello soi ja noustiin ylös. Kylläpä väsyttää päivisin! Töissä en ihan parhaassa terässä ole ollut, kun on vähän tööt -olo ja sit ei jaksa enää kipittää yhtä reippaasti kuin ennen. Noiden suonenvetojen/kramppien seurauksena mulla on pohkeet usein jumissa päivisinkin. Pitkään paikallaan istuminen aina pahentaa sitä (eli nytkin kun vaan kökötän tässä tietokoneella tätä kirjoittamassa). Tuntuu sitten aina pohkeissa sellasta kiristystä ja tunnetta, että vois alkaa kramppaamaan tai vetämään suonta. Pitäis varmaan opetella venyttelemään ja hieromaan niitä. Seisoma-/istumatyötä päivittäin tekevänä ei ole mahdollisuutta lepuutta jalkoja tai nostella niitä kohti kattoa päivän aikana. Kotona ei iltaisin muista, et vois käydä sohvalle pitkäkseen ja nostaa jalat seinää vasten. Ois aina niin paljon muuta tekemistä eikä netin selaus oikein onnistu siinä asennossa :D
Harmi, kun mies ei oo yhtään sellainen, että tykkäis hieroa jalkoja iltaisin. Musta ois ihana saada sellasta hemmottelua ja huomiointia, varsinkin oma-alotteisesti, mutta on kyllä ihan turha toivo. Pari kertaa oon pitkän ruinauksen ja valituksen päätteeks saanu jalkahierontaa, joka on kestänyt ehkä 15 sekuntia, kunnes toinen on jo kyllästynyt. Tai sitten "hierontaa" niin, et samalla mies katto telkkua/räplää puhelinta/tablettia ja hieroo toisella kädellä puol minuuttia ;P Et olkaa onnellisia te, joilla on mies, jolle tuollainen ei oo pakkopullaa! :)

Alkuraskaudessa mun ei myöskään tehnyt mieli herkutella, mut nyt on kyllä rakenneultran jälkeen tullut mätettyä suuhun enempi sitä, mitä on mieli tehnyt. Eli namia menee päivittäin. Oon sokerikoukussa (taas). Oon aina syöny paljon namia ja herkkuja ja itsehillintäni niiden suhteen on huono. Yritän kyl vähän rajoittaa, ettei paino pääsis liikaa nousemaan ja kun ois ens maanantaina tuo sokerirasituskin niin pitäs varmaan koittaa jättää ylimääräiset sokerit syömättä.