Synnytysvalmennus ja synnytysvideo

Käytiin KYS:llä synnytysvalmennuksessa nyt jo, koska seuraava kerta olisi ollut vasta tammikuun 9. päivä ja siitä olisi ollut enää pari viikkoa laskettuun aikaan. Ei uskaltanut jättää viime tippaan, kun ajateltiin tuon valmennuksen kuitenkin olevan ensisynnyttäjälle hyödyksi ja sisältävän paljon tarpeellista tietoa.

Mua vähän kotona ehkä jo ahdisti lähteä sinne eikä olisi huvittanut. Mietitytti myös tilaisuuden luonne (2,5h luento auditoriossa) ja se miten siellä ajan saa kulumaan. Toivoin, ettei olisi tupaten täynnä ja hirveästi ihmisiä paikalla. En nykyään tykkää yhtään ihmispaljoudesta ja väkijoukoista.

Mentiin ajoissa Kysille. Jätettiin auto parkkihalliin ja taivastelin kalliita pysäköintihintoja (1€/30min eli vähintään 5€ parkkimaksua tuosta tilaisuudesta). Paljon näkyi masun kanssa taapertavia pareja ja oli helppo tunnistaa, ketkä oli auditorioon menossa, kun ei tuolla lauantaipäivänä muuten sairaalan normaaleja ajanvarauspotilaita ole lainkaan.

Auditorio ei onneksi ollut kovin täynnä ja saatiin istua väljästi omassa rauhassa. Muutaman puolitutun naaman bongasin joukosta; Asiakaspariskunta entiseltä työpaikaltani sekä eräs kaverinkaveri/myyjäkollega, jonka tapasin vuosi sitten kaverini polttareissa/häissä. Hassua, että olimme tuon kaverinkaverin kanssa nyt lähes samassa vaiheessa raskaana. Hän ei kyllä näyttänyt minua tunnistavan tai muistavan, joten enpä sit mennyt juttelemaan.

Tilaisuus alkoi aika tylsästi. Joku kätilö luki tekstiä suoraan dioista ja en oikein saanut siitä mitään uutta irti. Olin jo tietoinen esimerkiksi siitä milloin pitää lähteä sairaalaan ja mitkä merkit viittaavat synnytyksen käynnistymiseen. Miehelle varmaan tuli taas paljon uutta tietoa, joten toivottavasti hänelle jäi jotain mieleen. Aika tuntui matelevan. Kätilö näytti myös muutaman kuvan synnytyssaleista ja potilashuoneista. Ne näytti ihan kauheilta. 90-luku pompsahti silmille. Kysille on valmistunut nyt uusi hieno Kaari-sairaala ja synnytystilat ovat uusittuja ja moderneja, mutta niistä ei ollut vielä kuvia kuin vain pari lähes kalustamatonta. Nekin näyttivät mun silmiin ikäviltä kirkkaanpunaisen kiikkutuolin ja ammeen kanssa. Miksi ihmeessä sinne on pitänyt valita verenpunaiset huonekalut? Mua ois rauhoittanut nähdä kuvissa sinisen, valkoisen ja harmaan sävyjä punaisen, keltaisen ja vihreän sijaan. Potilashuoneet ja synnyttäneiden osastot sijaitsevat vanhalla puolella ja näyttivät kyllä aika ankeilta. Mun täytyy kyllä toivoa perhehuonetta ja toivoa, että silloin, kun olen synnyttämässä, ei ole ruuhkaa. En halua vierustoverin kanssa jaettua huonetta ja kaipaan takuulla sitä, että mies ois mun ja vauvan kanssa myös yöllä tukemassa/auttamassa. Oli myös ikävä kuulla, että kaksi huoneista sijaitsee vastapäisellä naistentautien osastolla. Ei oikein houkuttelisi joutua sinne, kun muistuttaisi abortista. Onneksi sinne puolelle laitetaan kuulemma yleensä nopeasti kotiutuvia uudelleen synnyttäviä, mikäli on tarvetta.

Mua jotenkin vähän ahdisti koko ajan. Itkettikin vähän tai oli sellainen paha olo. Räpelsin käsiäni; kynsinauhat ja kynnet sai kyytiä ja meni kauheen näköiseks tuon tilaisuuden aikana, kun mulla on pakkomielle räpeltää jotain enkä voi vaan istua nätisti paikallani. Mies koetti pitää mua kädestä kiinni, etten vois terrorisoida käsiäni koko ajan, mutta ei oikein onnistunut. Eka tuntu käsiteltiin synnytykseen liittyviä aiheita. Sit saatiin ne käsiteltyä ja toivoin väliaikaa/taukoa jo. Joku mies oli kattanut kahvikuppeja aulaan auditorioon tullessamme ja elättelin toiveita kahvitarjoiluista. Mut sit kätilö sanoikin, että nyt katsotaan sitten tuo synnytysvideo, joka on kuvattu sairaalassamme.

Synnytysvideon aluksi kätilö varoitteli, että on normaalia herkistyä ja hänellekin aina meinaa tulla tippa linssiin vaikka on videon nähnyt lukemattomia kertoja. Mua miltei itketti jo valmiiksi. Tiesin jo siinä vaiheessa, että en pysty pidättelemään itkua enää kauaa. Oli ahdistavaa katsoa videota. Ensin oli kuvaa tavallisesta pariskunnasta koirineen lenkillä jne. Sitten oli kuvattu, miten he saapuu sairaalaan ja asettuu ns. taloksi sinne eli vaihtaa sairaalakamppeet ja menee huoneeseensa oottelee synnytyksen etenemistä. Välillä kuvattiin kelloa; miten aika vaan kului ja kesti ennen kuin synnytys lähti kunnolla käyntiin. Sitä odotellessa nainen mm. kävi ammeessa, mies hieroi selkää ja makoilivat sängyllä jne. Mua ahdisti ajatella meidät heidän tilalleen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun varsinainen synnytysvaihe oli käynnissä ja naisella oli kipuja. Mun teki pahaa katsoa sitä ja koetin olla itkemättä. Pelkään jotenkin kipua ja etukäteen jo kammoan tilanteita, joissa muhun tulee sattumaan. Kuvittelin itseni siihen tilalle ja mietin, että tulen itse näyttämään ihan samalta ( eli kauhealta/tuskaiselta/kärsivältä), jos normaalisynnytys mulle suodaan. Synnytysympäristö ei näyttänyt viihtyisältä ja koko tilanne näin ulkopuolisena näytti epämukavalta. Oli myös todella piinallista nähdä ja kuvitella, miten pitkältä ja tuskaiselta aika esimerkiksi tuntuu, kun vauvan päätä koetetaan saada syntymään. Kauheaa nyt kuvitella, jos synnytyksessä meneekin kaikkine vaiheineen tosi pitkä aika vaikka vuorokausi! Itselle oli yllätys myös, miten oudolta juuri syntyvän vauvan pää näyttää. Se oli väriltään ihan harmaa. Itkin jo siinä vaiheessa, kun vauva ei ollut kokonaan syntynyt ja sitten itkin lisää, kun videolla vanhemmat saivat ensimmäistä kertaa vastasyntyneen syliin. Mulle yllätyksenä tuli sekin, että vauvan pää on synnyttyään niin epämuodostunut ja pitkulainen. Voinkohan saada oman lapsen näkyville vasta sitten, kun se on puhdistettu ja väriltään ns. normaali. Huomasin sivusilmällä miten mun vieressä mies näytti pyyhkivän kyyneleitä vauvan synnyttyä ja viimestään siinä vaiheessa romahdin totaalisesti hiljaa itkemään.

Video loppui pian sen jälkeen. Kätilö sanoi, että nyt pidetään pieni tauko ja suurin osa ihmisistä lähti käymään vessassa tai jalottelemassa. Ei ollut kahvitarjoilua. Mä koetin kasata itseäni videon jäljiltä, mutta se oli vaikeaa, koska olin niin ahdistuneessa mielentilassa ja oli ns. paha olla. Muutama muukin kyllä pyyhki varmasti kyyneliään ja kuulin salista muutamia niiskauksia, mutta olin luultavasti ainut, joka reagoi videoon noin "pahasti". Mies piti mua kädestä ja pyyhin silmiäni nenäliinalla. Sain kuiskattua miehelle, että mulle tuli tosi ahdistunut olo videosta. Toivoin, ettei ripsiväri leviäisi ja muut huomaisi poistuessa, miten olin itkenyt. Istuttiin koko tauko (oisko ollut vartti) paikoillamme ja mä kasailin itseäni sen ajan. En osannut etukäteen aatella, että tää synnytysvalmennus jotenkin laukaisis mussa noin voimakkaan reaktion. En ole aiemmin miettinyt synnytystä vielä lainkaan, ihan tarkoituksella en oo sillä asialla mieltäni vaivannut. Oon ajatellut, että luotan siihen, että kaikki tulee menemään niin hyvin kuin mahdollista ja kätilöt/lääkärit osaa sit sairaalassa neuvoa ja opastaa parhaiten. Et ehkä sitten voi vähän synnytystä ennakkoon miettiä, kun selviää synnytystapa-arviossa onko normaalisynnytys vai sektio omalla kohdalla todennäköisempi vaihtoehto.

Tauon jälkeen käsiteltiin lyhyesti vauvanuken avulla mm. vauvan kylvetysasentoa ja sitten pidempään imetystä eikä mulla ollut enää niin ahdistunut olo kuin luennon ekalla puolikkaalla. Mietin tuleeko mulle haasteita vauvan oikeaoppisessa kanniskelussa ja niskan tukemisessa mm. kylvetyksen ja vaipanvaihdon aikana. Meillä ei ole ahtaassa kylppärissä mahdollisuutta hoitopöytään ja pesukonekin on kapea päältä täytettävä, ettei sen päälle voi vauvaa laskea. Hoitotaso tulee pinnasängyn päälle ja siitä on vähän pitkä matka vessaan pyllynpesulle. Noh kaipa nuo hoitorutiinit muodostuu sit käytännössä ja vasta sitten selviää, miten ne meillä hoidetaan ja missä se vaippa vaihdetaan jne.

Imetyksestä; Vähän outoa oli nähdä kuvaa/videota, missä vastasyntynyt itse osaa hamuilla tiensä äidin tissille ja laittaa nännin suuhun. Olin luullut, että imetyksessä tarvitaan ekallakin kerralla äidin apua ja tissi pitää vaan tyrkätä vauvan suuhun. En tiennyt, että vauvat vaistomaisesti vois itsekin osata/hoksata sen! Imetysosio meni vähän ohi, kun saliin oli laitettu samaan aikaan kiertämään vauvanukke, jolla jokainen sai kokeilla sitä kylvetysotetta ja kanniskelua. Taisin pärjätä paremmin kuin mies. Se ei oikein kuulemma uskaltanut edes nukella kokeilla, miten sitä vauvaa voi sylissä pitää tai kantaa :D Aika pöljä, ois vaan rohkeesti kokeillu niin ei ois sitten ehkä arastellut tulevaa niin paljon. Sitä tais vähän pelottaa se nukke, kun oli niin oikean näköinen ja kokoinen. Kumpikaan meistä ei ole siis koskaan aiemmin pitänyt käsissään vastasyntynyttä (ei ainakaan muistikuvia ellen sit pikkulapsena ole saanut opastetusti(valvotusti pitää pikkusiskoa sylissä). Luulen, että meillä se tulee olemaan mies, jolta nuo vauvan kanniskelut ja pesut hoituu luonnollisemmpin, kun sillä on niin paljon isommat ja tukevammat kourat. On saanut harjotella meidän kissalla sylissä kanniskelua ja se sujuu siltä paljon paremmin kuin multa niin kyllä varmaan vauvakin tuntee olonsa turvalliseks sen käsissä, mikäli mieheltä vaan itseltä rohkeutta löytyy :) Mut ehkä mun äidinvaistot alussa opastaa sen verran paljon, et vauvaa oppii nopeasti käsittelemään oikein. Mieheltä se ehkä vaatii enemmän rohkeutta, kun heille ei synny samanlaista kontaktia/sidettä vauvaan synnytyksen tai imetyksen kautta.

Tilaisuus loppui vähän myöhässä. Olin vielä elätellyt toiveita, et ois ollu kahvitarjoilu ees tilaisuuden lopuks mutta ei. Siellä ne kahvikupit nökötti tyhjinä aulassa jotain toista tilaisuutta varten. Höh. Mulla oli vessahätä, mut päätin käydä vasta kotona, kun audiotorin vessoissa ois varmasti jonot ja nyt ehdittäisiin juuri poistumaan parkkihallista 5€ pysäköintimaksulla ennen kuin se vaihtuu seuraavan puolituntisen puolelle ellei lippukassalla ole pitkää jonoa. Ehdittiin, jäi ehkä 1-2 minuutista kiinni, ettei ois menny yhtä euroa lisää. Säästö se on pienikin säästö :D Outoa oli, ettei lippuautomaatti kuulemma pyytänyt miehen pankkikortin pinkoodia vaan otti maksun suoraan (niin mies ainakin väitti).

Näin jälkiviisaana olisin jättänyt tilaisuuden väliin. Se vain lisäsi ahdistusta ja pelkoa synnytystä kohtaan vaikka aiemmin en sellaista ollut kokenut. Päätin, että koetan unohtaa koko luennon enkä mieti synnytystä vielä ollenkaan. Jos joku muu on yhtä herkkä kuin minä tai luulee mahdollisesti ahdistuvansa synnytyksen ajattelemisesta/näkemisestä jne. niin suosittelen jättämään tuon synnytysvalmennuksen väliin. Siellä ei tullut niin paljoa uutta tietoa, jota en olisi etukäteen jo netistä saanut selville tai mitä ei nopealla googlaillulla saisi tietoonsa. Synnytyspelkoa tuo ei ainakaan mun mielestä lievennä, et sellaisesta kärsiville en suosittele osallistumista. Pikemminkin aloin pohtia, pitäiskö ehkä varata aikaa synnytyspelkopolille, mikäli synnytystapa-arvion tuomio on selkeästi normaalisynnytys. Tällä hetkellä toivon suunniteltua sektiota.