Jännittää hirveästi. Huomista päivää olen odottanut jo pari kuukautta malttamattomana! Päästään viimein rakenneultraan!
Oikeastaan nt-ultrasta asti olen odottanut niin paljon tätä rakenneultraa, jotta saisin varmuutta sille onko kaikki pikkuisella hyvin ja onko hän todennäköisesti terve. Vähän huolettaa, että onko pieni kasvanut normaalisti ja vieläkö niskaturvotusta on. Sukupuolenki haluaisin ehdottomasti saada selville. Koen, että pikkuiseen on helpompi rakentaa suhdetta, kun tietää onko hän tyttö vai poika. Mies kyllä oli sitä mieltä, että jos pikkuinen ei sukupuoltaan halua paljastaa niin jääköön salaisuudeksi synnytykseen asti. Itse kyllä ajattelin mennä yksityiselle sitä sen jälkeen selvittämään, koska haluan sen tietää. Esikoisesta kyse niin nämä asiat ehkä stressaavat ja mietityttävät enemmän, kun ei vielä ole yhtään lasta.
Tämä lapsi oli suunniteltu ja ns. toivottu. Sille oli annettu lupa tulla jättämällä ehkäisy pois ajatuksella "tulee, kun on tullakseen". Mulla ei kuitenkaan ole alusta alkaenkaan ollut mitenkään super onnellinen olo tästä raskaudesta. Olen kyllä haaveillut vauvasta jo muutamia vuosia ja odottanut, koska mieskin alkaisi puhumaan vauva-asioista ja haaveilemaan perheestä. Nyt kun viime vuoden aikana hänkin alkoi puhua, että voisi jossain vaiheessa hankkia lapsia niin koin, että aika ois nyt kypsä, kun mun työkuvioistakin sain tuon hankalan koulutuksen käytyä. Yksi suuri syy, miksi halusin saada v. 2016 aikana vauvan oli, että pääsisin pois töistä. Saisin elämääni jotain muuta sisältöä ja tarkoitusta kuin pelkkä työ. Työ on ollut mulle aikaisemmin samalla myös harrastus ja melkein koin sen jopa kutsumukseksi. Mutta koska vuoden aikana tuli niin paljon turpaan siltä saralta en enää koe työiloa tai -imua. Siitä on tullut enemmänkin pakollinen paha ja jouduin töihin yksiköihin, joihin en olisi itse koskaan hakenut tai halunnut. Nyt siis koen, että "olen vain töissä täällä". Vauvavuosi toisi toivomani vapautuksen työstä ja ehkä löydän uuden suunnan sen aikana ja lähden vaikka opiskelemaan jotain sen jälkeen.
Alkuraskaudessa en uskaltanut tuntea iloa. Pelkäsin ehkä vähän keskenmenoa ja sitä onko kaikki hyvin. Sitten kun ultrassa paljastui sitä niskaturvotusta niin sen takia varmaan en ole osannut vieläkään oikein luottaa ja iloita tulevasta vauvasta. Varmaan vaikuttaa myös, kun mies ei ole mikään hössöttäjä eikä puhu vauvajuttuja mulle eikä näytä juuri olevan kiinnostunut vielä vauvajuttujen hankinnoista tai ylipäätään puhumaan asiasta. Mulla ei myöskään ole muita samassa tilanteessa olevia tuttuja tai kavereita, joiden kanssa voisin asiasta keskustella ja iloita. En ole vielä kertonut kuin vasta muutamalle henkilölle asiasta ja mietin, josko huomenna julkaisisi asian facebookissa, mikäli rakenneultrasta hyviä uutisia tulee.
Mulla on taustalla vähän masennusta ollut nuorempana ja ehkä sitä on viime vuosina jälleen alkanut vähän tulemaan. En ole kauhean energinen vaan enemmänkin jatkuvasti väsynyt. Ihmisten näkeminen tuntuu vaan niin vaikealta ja uuvuttavalta. Ei oikein ole sellaisia kavereita, joita voisi pyytää vaan kahville kotiin tai kylään. Mun tuttavat ja kaverit on olleet enempi niitä keiden kanssa on käyty baareilemassa ja bilettämässä jne. Mut enää ei se kiinnosta pätkääkään vaan kaipaisin enempi sellasta seuraa, jonka kanssa vois käydä vaikka rauhassa kävelyllä jutustelemassa tai istua kotona vaikka telkkua kattoen ja herkkuja syöden. Ollaan miehen kanssa vähän tällaisia kotihiiriä ja epäsosiaalisia, kun viihdytään molemmat mielummin kotona kuin ihmisten keskellä :) Vaikka oon aina viihtynyt hyvin yksin ja en koe sitä ongelmana niin välillä tuntuu, että ois kiva, kun ois kissan ja miehen lisäks jotain muita tärkeitä ihmisiä elämässä.
Toivottavasti huomenna jokin tunnelukko aukeaisi ja ns. kivi putoaisi sydämeltä. Jospa voisin tuntea viimein aitoa iloa raskaudesta. Olen lähdössä just iltavuoroon töihin. Toivottavasti työt veis niin mennessään, etten kerkeäisi huomista miettimään tai stressaamaan. Toivon myös, etten ala stressaamaan ns. vatsallani, kun tulee muuten erittäin hankala työvuoro xD Aika mahdotonta päästä juoksemaan perjantai-iltana vessaan kassalta yksin ollessa...
Ps. Mies toivoo poikaa ja minä tyttöä. Katsotaan kummanko toive toteutuu ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti