Viikko sitten maanantaina käytiin niskaturvotusultrassa heti aamusta. Sitä päivää oli odoteltukin jo pitkään ja hartaasti, jännitti vähän mennä sinne. Odotukset oli pääosin positiiviset ja iloisin mielin odotti näkevänsä pikkuisen. Mies kun ei ollut aiemmin häntä vielä nähnyt niin hänkin odotti varmasti mielenkiinnolla.
Vähän aikaa jouduttiin odottelemaan, kun ilmeisesti työntekijät oli vasta kahdeksaksi tulossa töihin ja aika oli siksi vähän myöhässä. Ultraajan saapuessa hän alkuun kyseli muutaman perustiedot raskaudestani ja sain moitteita, kun en ollut pitänyt kuukautisista kirjaa enkä siksi osannut tarkkaan arvioida viimeisiä kuukautisiani.
Ultraus tapahtui mahan päältä. Sikiö löytyi melkein heti ja ilmestyi näkyviin ruutuun. Mulle tuli kuitenkin heti hieman ikävä fiilis, koska jopa näin ensikertalaisen silmiin niskaturvotusta näytti olevan reilusti. Hetken vain ehdin tätä mielessäni miettiä ennen kuin ultraaja jo sanoikin, että katsotaan heti turvotus; sikiö on nyt niin otollisessa asemassa. 2,6mm. Tuntui, että joku iski pienellä tikarilla mua rintaan. 2,6mm turvotusta. Lukema ei muuksi muuttunut vaikka ultraaja sitä ainakin kolmesti mittaili eri vaiheessa ultrauksen aikana. En jotenkin pystynyt täysillä iloitsemaan pikkuisen näkemisestä, kun mielessäni pyöri vain se, onko lapsi terve ja onko sillä kaikki hyvin. Muiden mammapalstalaisten kanssa keskusteltuani yleisin niskaturvotus tuntui olevan 0,9-1,6mm väliltä ja siihen haarukkaan nähden tuo oma tuntui ihan järkyttävän suurelta. En voinut mitään, että huolestuin aika paljon.
Mies vieressä oli autuaan tietämätön mistään niskaturvotuksen lukemista ja kuiskasin hänelle ultraajan vastatessa työpuheluun, että meidän lukema on aika iso verrattuna siihen, mitä muilla normaalisti on. Mies sitten koetti ultraajalta kysyä, mikä on normaalin raja niin tämä vastasi epämääräisesti vain, että yleensä se taitaa olla alle 3. Mitenkään muuten ei ultraaja kommentoinut tuota tai edes ylipäätään sikiöstämme sanonut, näyttäkö se muuten normaalisti kehittyneeltä ja onko hänen mielestään kaikki hyvin... Jäi vähän epätietoinen fiilis.
Koon perusteella päätettiin aikaistaa laskettua aikaa neljällä päivällä, koska laskettu aika oli arvioitu puhtaasti alkuraskauden ultran perusteella ja sikiö näytti vähän isommala. Uusi laskettu aika on nyt 25.1.2016, menossa ultrauspäivänä rv 13+1.
Toinen asia, mikä ultrasta jäi mieleen oli sikiön päänhalkaisijan mittaus. Se vastasi kuulemma alkuperäiseksi arvioitua laskettua aikaa eli rv 12+4. Minua jäi vaivaamaan onko tämäkin normaalia vai ei, että pää on hieman pienempi. Ultraaja kyllä katsoi aivoja ja ne oli kai ok ja jokin perhoskuviokin löytyi niin kuin pitikin. Sikiö ei paljon ultrauksen aikana liikkunut vaan oli melkein koko ajan samassa asennossa. Hieman liikutteli käsi ja jalkoja, mutta oli todella rauhallinen. Istukkani sijaitsee kohdu etuseinämässä ja sen perusteella joudun varmaan odottamaan liikkeiden tuntemista pitkään.
Yritin kysellä, koska saan tietää 2vk aiemmin olleiden seulojen tulokset ja ultraaja vastasi, että minulle soitetaan viikon kuluessa tästä nt-ulrasta, jos seuloissa nyt ilmenee jotain hälyttävää. Ymmärsin, ettei kotiin tule mitään lappusta ja silloin on kaikki ok, jos ei soittoa kuulu.
Nyt on viikko tuosta nt-ultrasta kulunut eikä soittoa ole kuulunut eli kaiken pitäisi näiden perusteella olla kunnossa. Alkuun oli aika surullinen ja pelokas olo tuon ultran jälkeen, kun en yhtään osannut odottaa, että niskaturvotusta voisi löytyä noikin paljon. Lisäharmitusta jäi siitä, ettei ultraaja mitenkään "lohdutellut" tai vakuutellut kaiken olevan normaalisti vaan hän ei sanonut mitään. Joiltain ihmisiltä myös kuullut, että ovat tuossa ultrassa jo saaneet tietää riskilukemia tai niitä on siinä yhdessä laskettu. Nyt en ilmeisesti saa tietää niitä lainkaan? Ultraaja kyllä vilkaisi niitä verikoeseulojen tuloksiani, kun sanoin, että ne on tehty jo pari viikkoa sitten ja tulokset varmaan hänellekin näkyy. Jäi ärsyttämään, miksei hän voinut niistä mitään meille kertoa, kun itse ne kuitenkin läpi vilkaisi. Epätietoisuus on todella rasittavaa ja raskasta. Varsinkin tällaiselle super stressaajalle ja pessimistisyyteen taippuvalle henkilölle :/
Liitän ensi postaukseen vielä kokovartalokuvan pikkuisesta, jos saan aikaiseksi siirtää sen digimuotoon.
Mut nyt mun on vaan uskottava, että kaikki on hyvin! Viikon päästä on neuvolalääkärille aika ja silloin aion kyllä kysellä tästä niskaturvotuksesta ja kaikesta mieltä askarruttavasta, jos ei se lääkäri näistä asioista muuten puhu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti